keskiviikko 10. elokuuta 2016

Päivä sipsikaljavegaanina

Minulta kysyttiin edellisen postauksen kommenteissa seuraavaa:  ”Niin ja sellainen kysymys vielä, oot aikaisemmin, melkein puolitoista vuotta sitten tehnyt postauksen jossa kerrot mitä söisit yhden päivän ajan jos saisit syödä mitä tahansa (http://taistelutahto.blogspot.fi/2015/04/annoskateutta.html)
Mitä se olisi nyt?
”. Ajattelin vastata kysymykseen postauksen muodossa. 

Nykyään en enää kaipaa mitään eläinkunnan tuotteita (paitsi joskus lämminsavulohta).  En haluaisi syödä jogurttia, maitoa, juustoa enkä varsinkaan minkäänlaista lihaa. Jopa lihan näköiseksi tehdyt soija- ja tofutuotteet inhottavat minua, enkä pysty niitä jostain syystä syömään. 

Nykyään olen käynyt monissa ravintoloissa syömässä maukkaita vegaaniannoksia, joten en kaipaa oikeastaan sitäkään. Ehkä ainut, mistä olen jäänyt paitsi, on sipsikaljavegaanius. Eli viettäisin todennäköisesti sokerikuorrutetun roskaruokapäivän. En tosin tiedä, kuinka paljon pystyisin yhden päivän aikana roskaruokaa syömään, mutta kokeilisin kuitenkin. 

Tärkeää olisi myös, että mitään ruokaa ei sen päivän aikana tarvitsisi valmistaa itse. Olen aika kyllästänyt jatkuvaan ruoan ja mehun tekoon, idättämiseen jne. Pitäisin siis päivän, jossa kaikki, mitä söisin, tulisi valmiina.


Sipsikaljavegaanipäiväni olisi kutakuinkin seuraava:

Aamiainen: Tekisin aluksi jonkun marja-hedelmäsmoothien. Paljon banaania, marjoja ja mangoa. Lisäksi söisin vielä tuoreita hedelmiä ja marjoja niin paljon kuin jaksaisin. Vaikkapa kolme banaania,  persikkaa, mangoa, mansikkaa ja vadelmia. 

Lounas: Kävisin Hesellä syömässä Falafel-aterian vegaanisena (eli chilimajoneesilla). Lisäksi ostaisin toisen pussin chilimajoneesia syötäväksi ranskisten kanssa. Jos vielä jäisi nälkä, ostaisin lisäksi soijatikkuja. 

Välipala: Pure Heron vegaanijäätelöä kaksi palloa ja pala raakakakkua

Päivällinen: Kävisin pizzeriassa tai tilaisin kotiin jonkun vegaanisen pitsan.

Illalla: Vuokraisin leffan ja ostaisin leffaeväiksi sipsiä ja irtokarkkeja.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi10.8.16

    Kiitos kun teit tämän. Mitä luulet, voisitko joskus oikeasti syödä yhtenä päivänä tuolla tavalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en tiedä, en tosiaankaan tiedä yhtään pystyisinkö. Nyt tuntuu, että pystyisin, mutta ensinnäkin tulisi varmaan huono omatunto ja toisekseen huono olo kaikesta rasvasta ym. Mutta olisi kiva ainakin yrittää.

      Poista
  2. Anonyymi12.8.16

    Relaa ja kokeile! En usko että elämäsi/ terveytesi kaatuu siihen! Jos kaikkien elämä olisi "vääristä" ruokavalinnoista kiinni niin ei tällä pallolla montakaan tallaajaa olisi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi16.8.16

      Noh tällä pallolla on kuitenkin paljon huonovointisuutta ja monet ihmiset ovat sairaita, juurikin pitkälti vääristä ruokavalinnoista johtuen.
      Loten elämä/terveys tuskin tosiaan kaatuisi vaikka hän yhden päivän söisikin kuvailemallaan tavalla, varsinkin kun hän on syönyt pitkään hyvin terveellisesti ja puhtaasti.
      Mutta olisiko se sen arvoista?
      Siinä tapauksessa ehkä kyllä, jos kokisi sen erittäin nautinnolliseksi, parhaimmassa tapauksessa se voisi olla yhden päivän irtiotto, joka lisäisi jaksamista ja motivaatiota syödä kuitenkin jatkossa terveellisesti.
      Hesburger ateria, irtokarkit ja sipsit, sekä mahdollisesti myös pizza sisältäisivät paljon lisäaineita, huonolaatuista rasvaa, vehnää ja valkoista sokeria. Voisi tulla aika huono olo, keho joutuisi todennäköisesti aikamoiseen shokkitilaan, mutta toisaalta voisi kestää sen paremmin, kun aikaisemmin on saanut runsain mitoin terveellistä ravintoa.


      Poista