lauantai 27. toukokuuta 2017

Yrttinen kvinoasalaatti



Muokkasin K-ruoka -lehden Smoky brisket -kvinoasalaatista vegaanisen version, ja teen sitä välillä evääksi töihin. Salaatti on kivan raikas, mutta silti ruokaisa lämpiminä kesäpäivinä.

Ainekset:
3 dl suomalaista kvinoaa (2 rkl oliiviöljyä)
1 tölkki jättipapuja (tai linssejä tms.)
kurkkua
tomaattia
(paprikaa)
1 valkosipulin kynsi
granaattiomenansiemeniä (esim. pakaste)
(avokado)
(tuoretta pinaattia)
(keitettyä parsakaalia / raakaa kukkakaaliriisiä)
(salaattisekoitusta)
(oliiveja)
Tuoretta minttua ja persiljaa / korianteria

Marinadi:
2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
mustapippuria, suolaa, juustokuminaa
1 tl raastettua luomusitruunan kuorta

Valmista ensin kvinoa. Huuhtele kvinoa hyvin. Laita kvinoa kulhoon ja laita kulhoon hieman vettä, niin että kvinoa juuri ja juuri peittyy. Lisää myös oliiviöljy. Anna turvota 5 min. Paista kvinoa pannulla kypsäksi. Tee marinadi sekoittamalla marinadin ainekset yhteen. Pilko tomaatti ja kurkku. Sekoita ensin kvinoa ja pavut marinadissa ja lisää sitten kasvikset. Sulata granaattiomenan siemenet ja sekoita joukkoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti