perjantai 14. helmikuuta 2014

Nälkä

Jos mietin, mikä on vaikeinta tässä ruokavaliossa, niin se on nälkä. Lähes jatkuvasti on pieni nälkä. Nälkäisenä alkaa helposti tehdä mieli jotain nopeasti täyttävää, kuten ruisleipää kermajuustolla, kebabia ranskalaisilla tai lasagnea. Ruisleipää ja juustoa olen viimeksi syönyt puoli vuotta sitten. Silloin en vielä osannut niitä juuri arvostaa. Kebabia ja lasagnea olen syönyt vuosi sitten. Nyt mietin monesti, miltä tuntuisi syödä lasagnea tai hieman kebablihaa väkevällä kastikkeella. Vaikka kirjoitinkin aiemmin, että lihasta luopuminen on ollut helppoa, niin nälän yllättäessä alkaa helposti haaveilla jostain todella proteiinipitoisesta ja rasvaisesta, kuten esimerkiksi lihasta ja majoneesista.

Vaikeaa on myös se, että kaikki ruoka pitää valmistaa itse alusta asti. Mitään ei voi ostaa valmiina kaupasta ja syödä suoraan. Pähkinöitä ja siemeniä pitää liottaa yön yli ennen käyttöä. Tattaripuuron teko pitää ennakoida vähintään kahdeksaa tuntia ennen valmistusta. Olen kuitenkin helpottanut näitä liottamis- ja huuhtomistouhuja alkamalla kuivattaa lähes kaiken etukäteen. Huuhdon kylmällä ja lämpimällä vedellä ison määrän tattaria kerroskattilan siiviläosassa. Sitten liotan tattarit 10 minuuttia kerroskattilan alaosassa. Tämän jälkeen kaadan tattarit taas kattilan yläosaan ja annan itää vuorokauden ajan. Tattarin idut kuivatan sitten Excaliburissa ja säilön lasipurkeissa. Näin minulla on aina tattarinituja valmiina kun puuronälkä yllättää. 


Kysynkin nyt teiltä blogin lukijat kaksi kysymystä: Mitä ruokia kaipaatte ”entisestä elämästä” ja millaisia vinkkejä teillä on raakaruokailun helpottamiseen?

9 kommenttia:

  1. Hei!Pitääkö pähkinöitä ja siemeniä aina liottaa ennen syömistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatta liottaa. Täällä lisätietoa aiheesta http://quinoaa.blogspot.fi/2010/02/ruoansulatuksen-tehostaminen.html

      Poista
  2. Raakaruokailua helpottaa paljon etukäteen valmistelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Olipa hyvä kun kommentoit niin löysin blogisi. Vaikuttaa mielenkiintoiselta blogilta kun äkkiä sitä vähän silmäilin. Vielä en ehdi sitä lukea, mutta lisäsin blogiluettelooni ja palaan lukemaan heti kun ehdin!

      Poista
  3. Sinun jatkohoitoon ei kuulu hormonihoitoa (blogisi 20.8.2013).
    ”Hormonipositiivisilla” jatkohoitona on 5-10 vuotta hormonihoitoa, ja se on haastavaa.
    Hormonihoidon yhteydessä muodostuu älytön väsymyssyndrooma. Töissä käyviä kirjoittavat, että tuskin jaksavat käydä töissä, muuhun voimia ei ole.
    Mietin, että tehosekoitin (blenderi) olisi nopein apu tehdä terveysjuomaa. Siis kaikki ainekset ensin liottaa, sitten sekoittimen lasiin, ja ruoka on valmis. Tai olen väärässä?
    Itse olin kiinnostunut seesam- maidosta, koska hormonihoidon aikana osteoporoosi ja nivelet on aikamoinen riesa.
    Mutta huomasin, että:
    - hävikki on suuri
    - olennainen seesamin osa, eli kuori, menee hukkaan
    - homma on sotkuinen, mutta ei kannata tehdä suuria määriä, kun seesam-maidon säilytysaika on lyhyt.
    Jatkatko kuitenkin itse seesam-maidon käyttöä?
    Olet erittäin aktiivinen ja toimekas ihminen. Miten ylläpidän kropan kuntoa? Blogissa 20.8.2013 kerrot, että kaikki poistettiin kainalon puolelta. Miten leikatun puolen käsi käyttäytyy? Treenatko ja miten?
    Ihailen tarmoasi, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saa hormonihoitoa, koska syöpäni on triplanegatiivinen. Blenderi on hyvä tapa valmistaa terveyssmoothieita. Itse teen melkein kaikki ruokani salaattia lukuun ottamatta Vitamix-blenderillä. Mehut teen mehunpuristimella, koska mehuissa on tärkeää saada mehu erotettua kuiduista. Blenderissä tehdyissä mehuissa kuidut tulevat mukana. Seesammaidossa hävikki on aika suurta, mutta kokeile tehdä seesamkermaa tuon edellisen postaukseni linkin mukaan (Hellattoman kokin resepti). Siinä ei mene mitään hukkaan, teko ei ole sotkuista ja maistuu puuron kanssa hyvältä! Teen seesammaitoa pari kertaa viikossa. Muina päivinä lisään raakatahinia tattaripuuroon ennen blendausta tai valmistan tuota seesamkermaa. Joka päivä yritän syödä jotain seesamtuotetta kalsiumin turvaamiseksi. Muihin kysymyksiisi vastasin uudessa postauksessa. Sieltä löytyy saliohjelmani ja imusolmukejutut 

      Poista
  4. Hei, luinpa blogisi läpi. Hieno todella. Alussa näkyy se innostus ja nyt tulee se tottuminen ja ' tylsyys makuihin' . Kuulutko elävänravinnon yhdistykseen? Sieltähän saa aika paljon tietoa. Ja paljon raw food sivuja. Itse pidän dara dubinetin ohjeista sekä monarchien perheestä. Ovat monen vuoden raakailijoita. Ja varmaankin olet nähnyt akuutti-ohjelmassa Aijan taistelusta syöpää vastaa. Itse uskon että olet oikealla tiellä. Ruokavalio on varmasti hinnakas, ainakin aluksi, mutta vaalit terveyttäsi. Lisäksi kuinka paljon sinulta jää kaupasta ostamatta roskaruokaa. Se on kallista. Uskon,että onnistut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin,saatko lisätä öljyn määrää kaloreiden toivossa?

      Poista
    2. Totta tuo, että nyt on tylsyys tullut vähän innostumisen tilalle, mutta en aio missään nimessä luovuttaa vaan jatkaa samaan malliin ja etsiä uusia makuelämyksiä. Nyt on ongelmana myös se, että kasvikset eivät maistu yhtä hyviltä kuin kesällä ja useammin tekisi mieli lämmintä ja täyttävämpää ruokaa. Kuulun Elävän ravinnon yhdistykseen ja fb-ryhmään. Paljon olen lukenut myös raakaruokablogeja, ongelmana niissä on usein se, että resepteissä käytetään paljon hunajaa tai hedelmiä makua antamaan. On välillä vaikeaa versioida reseptejä ilman niitä. Kiitos blogivinkeistä, lisäsin tuon Dara Dubinetin lukulistaani ja luen sitä kun ehdin. Monarchien perheen Yuotubevideoita olen katsellut useita. Aijan olen nähnyt Akuutti-ohjelmassa kahdesti, on kovin inspiroiva henkilö, mutta itse en olisi missään nimessä uskaltanut kieltäytyä leikkauksesta enkä suosittele sitä muillekaan. Hoidotkin otin kaikki mitä sai. Ruokavalio maksaa paljon kun ostan versot ja oraatkin valmiina, mutta olen valmis satsaamaan siihen. Ruokaan ja lisäravinteisiin käytän suurimman osan rahoistani (asumisen jälkeen ainakin). Roskaruoka on tavallaan paljon halvempaa kuin luomukasvikset tai pähkinät. Kaikille ei ole välttämättä rahallista mahdollisuutta tällaiseen ruokavalioon, mikä on tosi harmi. Öljyistä "saan" käytää kylmäpuristettuja öljyjä, oliiviöljy on mielestäni parasta, mutta en oikein keksi mihin sitä lisäisin, että saisin tarpeeksi. Kookosöljystä pidän myös mutta pyrin vähentämään sen käyttöä, koska se on HHI-dieetissä kielletty.

      Poista