perjantai 31. tammikuuta 2014

Turkinpippuripuuro

Suurimman osan hiilihydraateistani saan tattarinjyvistä. Syönkin melkein joka päivä raakatattaripuuroa. Vaikka lisään siihen kanelia, steviaa ja vaniljaa, siitä tulee aika tympeän makuista ja syön sen lähinnä väkisin. Viime aikoina olen koittanut kehitellä maistuvampaa tattaripuuroa, sellaista jonka syöminen olisi ihan mukavaa, eikä vain pakollinen juttu.

Löysin meidän lähi-Prismasta Urtekramin luomuraakalakritsijauhetta ja kokeilin lisätä sitä puuroon. Kun jauhetta laittoi paljon, puuro maistui ihan turkinpippurimakeisilta. Tähänkin makuun tietysti kyllästyy, jos sitä syö joka päivä. Piti siis etsiä lisää hyviä reseptejä.


Täysin sokerittomia raakatattaripuuroreseptejä on tarjolla hyvin vähän, jos ollenkaan. Sellainen löytyi kuitenkin juuri sopivasti Hellattoman kokin blogista! Tällä ohjeella tehty puuro seesamkermalla oli oikein hyvää. Pidin erityisesti ideasta raastaa kastikkeen joukkoon appelsiininkuorta. Se antaa siihen tosi hyvän maun. Tulee ihan sellaiset kuivakakut hedelmäpaloilla mieleen. Jos en jaksa tehdä erikseen kastiketta, raastan vain appelsiininkuorta päälle. Täytyy kuitenkin muistaa ostaa aina luomuappelsiineja, ettei vaan raasta niitä kaikkia torjunta-aineita suoraan puuron päälle.

Jos tiedätte muita raakapuuroreseptejä ilman marjoja, hedelmiä tai hunajaa, niin laittakaa linkkejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti