perjantai 16. tammikuuta 2015

Superfoodeja

Kirjoittelen tähän vähän itsellenikin muistiin, mitä kaikkia luontaistuotteita ja superfoodeja minulla on lähes päivittäin käytössä. Näitä on kerääntynyt pikkuhiljaa. Kaikkea en toki aloittanut kertarysäyksellä. Huomaan, että näidenkin hankintaan tulee tavallaan kierre tai riippuvuus. Aina löytää jotain uutta, mitä pitää hankkia. Olen mukana monissa terveellisemmän ravinnon facebook-ryhmissä, joista näitä uusia ostettavia aina putkahtelee säännöllisin väliajoin. Uuden nettihankinnan tehtyä tulee aina sellainen olo, että on tehnyt jotain hengissä pysymisensä eteen, hyvä fiilis siis. Rahaahan näihin saa kyllä menemään ihan tarpeeksi. Mutta priorisoin nyt tähän, en vaatteisiin, meikkeihin, ravintolaillallisiin tai herkutteluun. Kuvissa on vain osa tuotteista, en jaksanut kuvata kaikkea.



Terveys on tällä hetkellä se juttu, mistä olen valmis maksamaan paljonkin. Ja olen kyllä huomannut, että näitä käyttämällä voin paljon paremmin ja olen elinvoimaisempi. Eli panostus on kannattanut. Migreeni on edelleen pysynyt poissa. Aiemmin rahaa meni migreenin estolääkkeisiin ja akupunktioissa ravaamiseen (akupunktiot ovat yksityisellä aika kalliita ja niitä on aina otettava kunnon setti kerralla, vähintään 5 krt. puolen vuoden välein). Nyt en ole käynyt kahteen vuoteen kertaakaan akupunktiossa enkä käyttänyt esto- tai kohtauslääkkeitä. Jos päätä on aavistuksen särkenyt toispuolisesti, olen selvinnyt siitä pelkällä buranalla eikä kohtaus ole tullut kunnolla päälle. Jo tästä syystä olen valmis panostamaan ravintooni ja superfoodeihin. Ennen syöpää migreenikohtauksia oli vähintään kerran viikossa enkä saanut niitä lääkkeillä katkaistua. On ollut todella mahtavaa saada elää nyt lähes kaksi vuotta kokonaan ilman migreeniä! En olisi uskonut sen ikinä tapahtuvan. Olen kokeillut niin montaa eri estolääkettä ja luontaishoitoja magneettirannekkeista akupunktioon saamatta niistä kunnolla apua, että uskoin migreenin olevan pysyvä seuralaiseni.



Alla listaa tällä hetkellä käytössäni olevista terveystuotteista:

-       tuore vehnänorasmehu
-       vehnänorasjauhe
-       kurkuma tuoreena ja kapselina
-       inkivääri tuoreena
-       Chlorella ja Spirulina
-       tuore vihermehu auringonkukanversoilla
-       nokkoskapselit ja nokkosjauhe
-       kuivattu lehtikaali
-       Kelp-hiutaleet
-       havupuu-uutetipat
-       pakurikääpää teenä ja uutetippoina
-       yrttitee (voikukka, minttu, fenkoli, inkivääri jne)
-       tuoreet yrtit (useimmiten korianteri ja persilja)
-       luontainen b12-vitamiini
-       D-vitamiini
-       Ubikinoni
-       maitohappobakteeri (kuureina)
-       Green superfood -annosjauhepussit
-       merilevärouhe
-       Dulse-levälastut
-       oluthiivahiutaleet
-       aprikoosinsiemenet (2-4 kpl päivässä)
-       valkosipuli tuoreena ja kapseleina
-       kokonaiset hampunsiemenet
-       Chia-siemenet
-       pellavansiemenet
-       Sun warrior -riisiproteiinijauhe

6 kommenttia:

  1. Suvi_B22.1.15

    Kattava lista! Noihin hurahtaa helposti... taalla toinen hurahtanut. Euroopan sisainen superfood-matkalaukkuri. Tuo migreenin poissa pysyminen on varmasti iso helpotus ja mahtava juttu! Kunpa jotkut muutkin saisivat inpiraatiota blogistasi ja rohkeutta kokeilla, jos on migreenille taipuvainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon itsekin. Tosin ruokavalion näin radikaali muuttaminen migreenin takia on varmaan haastavaa. En usko, että olisin siihen itsekään pystynyt "pelkän" migreenin takia, koska se ei uhannut henkeä kuitenkaan, vaikka rankkaa olikin.

      Poista
  2. Anonyymi29.1.15

    Miten olet jaotellut näiden ottamisen päivän aikana eli mitä otat aamusta, päivästä ja illasta? T. Tiuku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla ja illalla tuore vehnänorasmehu. Vitamiinit keskellä päivää. Chlorellat illalla. Pakurikääpä ja havupuu-uutetipat otan silloin kun juon esim. teetä niin sen joukkoon tai ihan veteen. Tuore kurkuma ja inkivääri menee aamuin illoin vihermehuissa. Oluthiiva ja merilevärouhe menee evässalaatin päälle. Chiansiemeniä syön mantelimaidon kanssa vanukkaana. Riisiproteiinia juon yleensä kerran päivässä silloin kun on nälkä.

      Poista
  3. Anonyymi23.2.15

    Mitä luontaista b 12 vitamiinia syöt? Mistä hankit tuoretta kurkumaa? ravinto ja syöpä-kirjan mukaan mustapippuri moninkertaistaa kurkuman vaikutuksen.Curry-mausteseoksessa on molempia.Kuinka paljon syöt dulse-merilevälastuja?Miksi luotat enemmän hhi hin kuin esim ravinto ja syöpä kirjan tutkijoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitamin code b12-vitamiinia. Näkyy tuossa kuvassa d-vitamiinin takana. Tuoretta kurkumaa saa välillä Citymarketista, mutta välillä ei, jolloin olen ilman. Dulsea syön pakkauksen ohjeen mukaan, muistaakseni alle teelusikallisen päivässä. Tällä hetkellä en luota oikein mihinkään, niin en osaa vastata viimeiseen kysymykseen.

      Poista