keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Blogin nimestä

Olen jo pitemmän aikaa miettinyt blogini nimeä. Se on kahdella tapaa huono. Ensinnäkin siksi, ettei syöpää vastaan voi kunnolla taistella, ainakaan niin, että sen voisi pelkästään omilla teoillaan voittaa. Ei ole oikein sanoa, että joku hävisi taistelun syöpään vastaan, niin kuin joskus lehdissä kirjoitellaan. Vaikka taistelisi miten kovasti, syöpä silti välillä voittaa, ja toisinpäin, vaikkei taistelisi ollenkaan, saattaa hyvinkin jäädä eloon.  Toiseksi nimi on huono, koska taistelusana saattaa kuulostaa siltä kuin tekisi jotain hampaat irvessä. Taistelu kuulostaa joltain epämukavalta toiminnalta, jota tehdään pakon edessä ja josta saatetaan ottaa jopa stressiä.

Näiden syiden vuoksi olen miettinyt pitäisikö blogin nimeä vaihtaa. Ehkä pidän sen kuitenkin, koska se kuvaa ensimmäisiä ajatuksiani syöpädiagnoosin jälkeen. Halusin tehdä kaikkeni, että jäisin henkiin. Aluksi se vaati jonkinlaista taistelua. Otin hirveästi selvää kaikesta, mikä voisi vaikuttaa syövän kulkuun ja siitä paranemiseen. Luin paljon aiheeseen liittyvää materiaalia ja päädyin sitten tosiaan tähän HHI-juttuun. Sain siihen kahdelta henkilöltä suosituksen ja se tuntui muutenkin järkevältä vaihtoehdolta.

Aluksi tavallaan kaikki olikin taistelua. Ruokavalion muutos oli vaikeaa. Oli taistelua luopua kokonaan sokerista, ruisleivästä, juustosta, hedelmistä ja marjoista. Oli taistelua selvittää, mistä saisin riittävän määrän versoja ja vehnänorasta päivittäisiin mehuihini. Oli taistelua lopettaa kaikki entiset harrastukset, jotta aikaa jäisi ruoanlaittoon ja mehujen tekoon. Nyt tällä hetkellä koen kuitenkin, että mitään taistelua ei enää ole. Nyt vain nautin tästä uudesta elämäntavasta.

Taistelu syövän yhteydessä tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Toisille se on hoidoista selviytymistä, toisille henkistä taistelua, joillekin raha-asioiden kanssa painiskelua ja niin edelleen. Ei ole yhtä oikeaa tapaa taistella ja olen miettinyt tarvitseeko taistella alkuunkaan. Tärkeintä olisi varmaan ottaa rauhallisesti, hyväksyä tosiasiat ja välttää ylimääräistä stressiä. Koska stressi on pahin vihollinen. Uskon, että se kasvattaa syöpäsoluja enemmän kuin mikään, mitä syömme.

Nyt en halua enää taistella, vaan ottaa mahdollisimman rauhallisesti ja stressaamatta. Olen paljon stressivapaampi kuin ennen syöpää. Kaikki riippuu siitä, miten asioihin suhtautuu. Haluan iloita elämän pienistä ja suurista asioita sekä hyväksyä sen tosiasian, että elämä voi päättyä koska tahansa. En ole kuitenkaan luovuttanut, en vähäisimmässäkään määrin, taisteluni jatkuu, mutta nyt se on rauhallisempaa, päättäväisempää ja helpompaa kuin ennen.

9 kommenttia:

  1. Ninni7.2.15

    Minustakin käsite "taistelu" on kaksitahoinen. Kuinka voi taistella jotakin vastaan, joka elää ja on osa omaa kehoa? Minäkään en pidä "hampaat irvessä" -assosiaatiosta. Kun itse sain diagnoosin keväällä 2014 (edell. postauksessani oli virhe, v.2013), sain myös hankkimani tiedon pohjalta vakaumuksen, että stressi ja negatiiviset ajatukset/toivottomuus ovat pahasta syövän kannaltakin. Kuuntelin lääkehoitojen alussa paljon rentoutusäänitteitä ja yritin pitää kiinni positiivisuudesta. Ajattelin, että syöpä on osa minua, myös viesti keholtani ja että se pitää hyväksyä. Se onnistuikin yllättävän hyvin. Nyt kun olen tilanteessa, että hoidot ovat toistaiseksi ohi, nostaa pelko ja välillä viha ja inho syövän kehittymisestä päätään. Väsyneenä ikävät ajatukset valtaavat kutsumatta mielen. Siinä mielessä elmäni on tällä hetkellä taistelua enemmän kuin kesällä.
    Mutta toinen näkökulma blogisi nimeen on se positiivinen taistelu, jossa olet ottanut käyttöön parhaan tietämyksesi ja sen vastuun omasta terveydestäsi, joka on mahdollista ottaa omalla toiminnallaan. Ja se on se ydin. Minullekin. Olne kontakteissa useiden syöpää sairastavien kanssa ja minua salaa joskus hirvittää tietämättömyys ravinnon ja liikunnan merkityksestä. uskon että moni syöpäsairas voisi lääketieteen hoidoilla ja omalla elämänmuutoksella saada paljon parempia tuloksia taudin uusimisen ja etenemisen suhteen kuin nykyisin. Mutta en tuomitse ketään, enkä saarnaa. Jokainen tekee oman tietämyksensä mukaan parhaansa omassa taistelussaan. Joskus vain tuntuu, että se on niin sääli, ettei meidän koululääketieteen edustajat tiedä enempää näistä asioista. Minä tavoittelen nyt muun ohella myös mielen balanssia. Ja olen yksi niistä, joilla sairaus toi mukanaan köyhtymisen ja taistelun toimeentulosta, mikä joskus stressaa myös. Jäin pätkätyöläisenä, ajoittaisista työttömyys- ja sijaisuustöistäni Kelän päivärahalle. Minuun teki vaikutuksen O.Carl Simontonin kirja Syövästäkin voi parantua. Vähän heppoisesta nimentään huolimatta siinä on paljon tietoa (tieteellistäkin) ihmisen psyyken voimasta "taistelussa" syövän voittamiseksi. Lisäksi on vaikuttava, Ylen dokumentissa esiintynyt nainen: http://aija.mougeolle.overblog.com/mikae-upea-lahja-taemae-syoepae . Vaikkakin Anja Mouguelle teki ratkaisun, johon en itse rohkenisi, niin arvostan kovasti hänen rohkeuttaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä kommentista! Juurikin tuo positiivinen taistelu on tärkeää, se että saa voimaa jostain ja on jotain mitä voi yrittää tehdä uhrin roolin sijaan. Minuakin välillä kauhisuttaa katsella, kun syöpään sairastuneet herkuttelevat vaikkapa munkilla ja vetävät siihen päälle lasillisen cokista, mutta se on heidän valintansa. Loppujen lopuksi emme voi varmasti tietää, mikä on totta ja oikein. Pitää vain valita oma tie ja kulkea sitä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Omalta osaltani yritän tällä blogilla tuoda esiin, mitä asioita esimerkiksi voi koettaa tehdä. Sitä voi lukea tai olla lukematta, en tuputa sitä kellekään, mutta se tieto on saatavilla. Itsekin olen lukenut Simontoinin kirjan ja pidin sitä mielenkiintoisena. Mouguellen tarina on myös tuttu. Hän on käynyt Hippocrates instituutissakin. Silti suhtaudun siihen varauksellisesti. Ei voi tietää, onko hän elossa vielä 5 vuoden päästä. Rintasyöpä voi kehittyä aika hitaastikin. Toivon toki, että hän selviää, mutta en pidä sitä mitenkään varmana, enkä suosittelisi samaa valintaa kenellekään.

    VastaaPoista
  3. Ninni12.2.15

    Aivan. Minua vaivaa ajoittain se, että nykyisessä ruokavalistus-viidakossa on maallikon todella vaikeeta välillä päättää, mihin uskoa. Se on loputon suo ja tässä ajassa ruuasta on tullut mediassa jotenkin viimesen päälle väline oman kehon ja koko elämän hallinnassa.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi21.2.15

    testi

    VastaaPoista
  5. Anonyymi21.2.15

    Mutta Mougeolle-chydeniukseltahan kasvain parani pois.Vähintään yhtä hyvä lopputulos kuin lääketieteen hoidolla. Ja uusiutumisriski luultavasti pienempi kuin normaalihoidoilla koska immuunipuolustus ainakin välittömästi hoitojen jälkeen paremmassa kunnossa kuin normaalihoidetuilla.Ajatteletko että rintojen oistaminen lisää selviämismahdollisuutta ja että siitä syystä mougeolle-chydeniuksella huonompi mahdollisuus selvitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Mougeolle-rouva ei ihan varmasti ole parantunut pelkällä ruokavaliolla. On saanut lääkehoitoja. Ja tulee kuolemaan syöpäänsä myös.

      Poista
  6. Ei ne kasvaimet hävinneet, hän kirjoittaa näin: Minullahan oli molemmissa rinnoissa syöpäkasvaimet; toisesta rinnasta on kaikki hävinnyt ja toisessa rinnassa on jäljellä pieni kova kyhmy, joka on kuivettunut. Mistä hän päättelee, että se on kuivettunut, ehkä syöpä on lakannut kasvamasta rinnasta ja siirtynyt imusolmukkeita pitkin kasvamaan nyt esim luustoon ja siksi kasvaimen kasvu on loppunut. Jos Aija on elossa vielä 7 vuoden päästä eikä syöpä ole vielä uusiniut niin katsotaan sitten uudestaan.

    VastaaPoista
  7. Läkäri todennut kuivettuneeksi.tuskin on itse ultrannut.Toisesta rinnasta kasvain on hävinnyt ja toisesta pienentynyt ja kuivettunut.Ylen akuutin luulisi myös lukeneen epikriisit että oli histologisesti vahvistettu syöväksi.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi13.10.17

    Voiko syopakasvain havita ja silti syopa leviaa?

    VastaaPoista