Raakaravinnossa tärkeintä on, että ainekset ovat raakoja, mutta silti monet raakaravinnon syöjistä eivät ihan tarkkaan tiedä (tai välitä), mikä on tosissaan raakaa ja mikä ei. Esimerkiksi tavalliset cashewpähkinät ja agavesiirappi eivät ole raakoja.
Elävässä ravinnossa ainesten raakuuden lisäksi on tärkeää niiden elävyys. Raaka-aineita liotetaan, idätetään ja versotetaan, jotta ne saadaan ravitsevimmiksi, terveellisemmiksi ja myrkyttömämmiksi. Elävässä ravinnossa ruokaa myös hapatetaan enemmän. Toki raakaruoassakin käytetään paljon liotettuja siemeniä ja pähkinöitä, mutta niitä harvemmin kehotetaan idättämään iduiksi asti ennen käyttöä.
Raakaruoassa tehdään usein tavallisten ruokien kopioita, kuten esimerkiksi pitsaa, lasagnea tai pastaa. Elävässä ravinnossa keskitytään enemmän salaatteihin ja muihin hieman yksinkertaisempiin, mutta terveellisiin ruokiin. Raakaruoissa käytetään tavallisen suolan asemesta usein himalajansuolaa ja elävässä ravinnossa taas merilevää. Muutenkin elävässä ravinnossa merilevän käyttö on korostuneempaa kuin raakaravinnossa.
Elävässä ravinnossa mietitään myös raaka-aineiden yhdistelyä eli sitä, mitä kaikkea voi syödä samalla aterialla. Esimerkiksi proteiineja ja hiilareita ei saa syödä samaan aikaan jne. Tällaista jaottelua en ole niinkään huomannut raakaruokailijoiden parissa.
Nykytrendinä raakaruoassa pinnalle pääsevät helposti kaikki herkut: raakasuklaa, raakakakut ja raakavanukkaat. Vaikka nämä ovat terveellisempiä kuin tavalliset verrokkinsa, mitään terveysruokaa nämä eivät silti ole. Kuuntelin juuri erään Brian Clementin luennon, jossa hän kertoo agavesiirapin olevan yhtä paha asia elimistölle kuin glukoosisiirappi tai tavallinen sokeri. Lisäksi raakakakut sisältävät usein paljon kuivattuja hedelmiä ja ovat sitä kautta oikeita sokeripommeja.
 |
| Kielletty herkku HHI-dieetissä, suklainen raakakakku |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti