keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Pestosienisalaatti

Evässalaattilempparini on taas hieman muuttunut. Kyllästyin soijamarinoituihin herkkusieniin ja kehittelin salaatista pestoversion, joka on mielestäni todella herkullinen.

 
Peston teen aamuisin samalla kun teen mehua ja paloittelen salaatin ainekset. Heittelen Vitamixiin kaikkea vihreää, mitä kotona sattuu olemaan. Basilikaa meillä on aina KitchenGarden-pöytäpuutarhassa, mutta sitä ei ole yleensä tarpeeksi, että Vitamix pyörittäisi peston kunnolla, koska terät ovat aika ylhäällä. Sekaan laitan sitten yleensä myös herneenversoja, joita käytän aamuisin mehussa ja muita yrttejä tai salaatteja, joita kotona sattuu olemaan, kuten persiljaa tai rucolaa. Lehtikaaliakin voisi ehkä kokeilla. Pinjansiementen lisäksi laitan auringonkukansiemeniä (lähinnä halvemman hinnan vuoksi ja proteiinilisäksi) ja oliiviöljyn kaveriksi hamppuöljyä terveyttä edistämään. Sitten vaan puristus sitruunaa, valkosipulin kynsi, teelusikallinen himalajansuolaa ja kone pyörimään. Nam!

Osan pestosta laitan evässalaatin joukkoon ja loput lasipurkkiin jääkaappiin. Illalla syön sitä joko kräkkerien päällä tai kesäkurpitsapastan kera. Ihanan kesäinen herkku!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti