sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Yrttiteetä

Hippocrates-ohjelmassa kahvi sekä musta ja vihreä tee ovat kiellettyjä, mutta yrttiteet sallittuja. Vasta tämän elämäntavan aloitettuani olen tutustunut yrttiteevalmisteiden laajaan valikoimaan. Yllätyksekseni olen huomannut, että ne ovat paremman makuisia kuin maustetut mustat tai vihreät teet, joita ennen join.




Lempimakuni on Chai-tee. Toiseksi parhaita yrttiteelaatuja ovat mielestäni minttu ja sitruuna-inkivääri. Olen juonut myös nokkos- ja voikukkateetä, joita kehutaan terveellisiksi, vaikka niiden maku ei niin kovin kummoinen olekaan. Lakritsinjuuritee on aika jännän makuinen, siihen täytyy totutella, samoin pakurikääpätee. Nyt kun olen juonut pakuriteetä jo pidemmän aikaa, alan pitää mausta ihan pelkiltäänkin.

Jos minulla on alkavan flunssan oireita, laitan teekannun siiviläosaan inkivääriviipaleita, joita leikkaan tuoreesta inkivääristä. Näin saa voimakkaan makuista inkivääriteetä, joka helpottaa flunssan oireita.

Teet ostan aina luomuna, ja niitä löytyykin hyvin myös ihan tavallisista marketeista.
Vihreän teen on usein sanottu ehkäisevän rintasyöpää, joten juon kyllä välillä sitäkin, mutta en pidä siitä läheskään yhtä paljon kuin yrttiteistä. Onneksi sitä ei HHI-ohjelmassakaan suositella.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi13.10.14

    Hei,
    mukava blogi sinulla. Voitko kertoa miksei dieetissässi voi vihreää teetä juoda? Minä olen rs diagnoosin jälkeen alkanut joka päivä juomaan sitä luullen sen olevan terveellistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kofeiinin vuoksi se on kielletty. Mutta vihreä tee on silti terveellistä ja auttaa rintasyövän ehkäisyssä monien tutkimusten mukaan. Joten jatka vaan juomista ellet halua täysin tiukasti noudattaa HHI-dieettiä.

      Poista