maanantai 28. syyskuuta 2015

Raakoja nokkoslettuja ja vastapoimittua puolukkasurvosta

 

Olen poimut tänä vuonna muutaman litran puolukkaa ja tehnyt niistä sokeritonta puolukkasurvosta jääkaappiin. Survoksen pitäisi säilyä hyvin näinkin.

Heti kun puolukkahillo valmistui, alkoi tehdä mieli pinaattilettuja ja puolukkahilloa, joka oli ennen yksi lempiruoistani. Siitä tuli mieleeni tehdä raakoja pinaattikesäkurpitsalettuja. Meillä ei kuitenkaan ollut tuoretta pinaattia sillä hetkellä jääkaapissa, joten keksin vielä terveellisemmän version, eli nokkosraakaletut.

Tein ne samalla tavalla kuin nämäkin letut, mutta laitoin niihin lisäksi pari lusikallista valmiina ostettua nokkosjauhetta. Nokkosjauhetta käytän muutenkin mehuissa ja smoothieissa hemoglobiinia nostamaan. Letuista tuli oikein hyviä puolukkahillon kanssa syötynä. Pelkiltään kumpikaan ei ollut kovin hyvää, mutta yhdessä oikein herkullista. Sokeroimattoman puolukkahillon makua voi koittaa vähän taittaa esimerkiksi banaanijauheella.




Eilen kokeilin tehdä taas erilaista kookoskermapohjaista raakakeittoa. Tällä kertaa laitoin siihen porkkanaa ja kukkakaalia. Tämä ei ollut ihan yhtä hyvää kuin parsakaalikeitto, mutta hyvää kuitenkin.

P.S. Laittaakaa mulle välillä jotain kommenttia tänne, kun blogi-into meinaa jo hyytyä... :)

9 kommenttia:

  1. Anonyymi29.9.15

    Kuulostaa hyvältä nuo letut! Pitää kokeilla joku päivä.

    Mietin muuten joku aika sitten, että otatkohan joskus marjat mukaan ruokavalioosi ja sitten kirjoititkin käyneesi poimimassa mustikoita pakastimeen! Itsestä tuntuu etten voisi elää ilman kotimaisia marjoja ja voin vain kuvitella minkälainen miellyttävä muutos marjojen lisääminen on sinulle ollut! Mustikka on sellainen terveyspommi (syövänkin kannalta) että varmaan viisas valinta.

    Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Marjojen lisääminen ruokavalioon on helpottanut huomattavasti ruokavaliotani ja tuonut paljon uusia herkkuja, Yritän silti käyttää marjoja maltillisesti, vain muutamana päivänä viikossa ja korkeintaan 2 rkl päivässä. Ihan sen takia vaan, että pelkään hieman niiden makeutta ja sokeria. Puolukkaa pystyn hyvin syömään nykyään ilman minkäänlaista makeutusta vaikka ennen olisi siihen pystynyt, niin se makuaisti muuttuu eikä vaadi makeaa enää niin paljon.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi29.9.15

    Moi! Tämä kysymykseni tulee nyt väärän postauksen alle, mutta... Luin joskus blogistasi, että olet päätynyt ostamaan vehnänoraat valmiiksi kasvatettuina. Miten järjestit tämän? Ostatko ne kaupasta/tukusta vai miten? Ovatko ne luomulaatuisia? Entä ovatko ne edelleen mullassa vaiko leikattuja? Olen itse kasvattanut orasta, mutta kovin työlästä hommaahan se on ja joskus tulee mieleen, että valmiina ostaminen olisi paljon helpompaa. Pidän orasta niin suuressa arvossa, että kalliimpi hintakaan ei niin harmittaisi, jos vain saisi hyvälaatuisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään väliä mihin postaukseen laittaa kysymykset. Olen itsekin koittanut kasvattaa vehnänorasta ja se on todella työlästä, varsinkin niillä määrillä, mitä sitä käytän. Itse ostan oraat ja verost tukusta. Haen ne kerran viikossa sieltä ja 500 g vehnänorasta ja 500 g herneenversoja maksaa noin 23 euroa viikossa. Riippuu vähän siitä, missä asuu, että onnistuuko tukusta ostaminen. Isoilla paikkakunnilla saattaa onnistua. Helsingissa ainakin onnistuu varmasti ja siellä hinnat hieman alhaisemmatkin.

      Poista
    2. Eivät ole luomua, en tiedä saako mistään luomuorasta valmiina? Tuolta ei ainakaan saa mistä ostan. Ovat leikattuna muovipussissa. On mahdollista ostaa 500 tai 1000 g kerralla. Säilyvät hieman alle viikon. Viikon käytän niitä itse ja hyvin toimii.

      Poista
    3. Anonyymi1.10.15

      Kiitos vastauksesta! Täytyy miettiä tuota valmiiksi kasvatettua orasta. Mulla on ollut ongelmia homeen ilmaantumisen kanssa, en tiedä miksi sitä joskus tulee niin helposti oraskasvustoihin.. Senkin vuoksi olisi joskus hauska saada valmiiksi kasvatettua orasta.

      Poista
    4. Anonyymi1.10.15

      mulla sama ongelma altakasteluruukussa minkä takia olen nyt ollut ilman tai ostanut sillon kun on onnistunut.yksiössa vielä inhottava hengittää hometta.pitäsköhän mullan antaa kuivahtaa tai jotain

      Poista
    5. Anonyymi2.10.15

      En osaa sanoa. Olen alkanut epäillä, että ongelma on vehnänjyvissä (huono itäminen, homeitiöt tms). Auringonkukanversoihin tai parsakaalinversoihin mulla ei ole tullut hometta. Vehnänjyvät yritän huuhtoa hyvin, jotta niissä mahdollisesti olevat homeitiöt poistuisivat ja noukin rikkoutuneita jyviä pois niin paljon kuin jaksan, ne kun saattavat homehtua. Kastelussa olen myös varovainen, kastelen mieluummin niukasti kuin liikaa. Mutta silti vaan tulee hometta! Into alkaa mennä oraan kasvatuksessa, kun kasvustoja homehtuu toinen toisen perään. Niin paljon joutuu näkemää vaivaa eikä koskaan tiedä ennättävätkö uudet kasvustot ikinä päästä valmiiksi oraaksi asti...

      Poista
    6. Minullakin oli välillä tuota homehtumista, kun idätin oraan vielä itse. En tiedä mistä se johtuu, mutta ärsyttävää oli. Jos orasta käyttää joka päivä, niin suosittelen kyllä ostamaan valmiina tai käyttämään pakasteita tai jauhetta.

      Poista