Viime vuosina elämässäni on ollut yksi ainut tavoite ja sen saavuttamiseen asetettuja välitavoitteita. Tavoite on hyvin kirkas, se on toive ja unelma.
Se on jotain suurta ja kaukana.
Tavoitteeni on elää siihen saakka, että lapseni kasvaa aikuiseksi.
Välitavoite on kevään kolmivuotiskontrolli, jossa toivon puhtaita tuloksia.
Etenen tavoitetta kohti konkreettisin teoin. Joka päivä.
Joka aamu ja ilta tavoite tulee lähemmäksi, kun puristan viher- ja vehnänorasmehut.
Kun idätän tattaria tai syön linssisalaattia töissä, tunnen kulkevani lähemmäs tavoitetta.
Tavoite on äärettömän kirkas ja selkeä. Sitä kohti olen menossa, sitä kohti taistelen.
En tiedä ovatko keinoni oikeat tai onko tavoitetta edes mahdollista saavuttaa, mutta yritän.
Yritän kaiken minkä pystyn. Tekojen kautta, joka päivä.
Siksi blogini nimi on sittenkin hyvä. Juuri tälle blogille.
Teot tuovat minulle voimaa. Se, että on jotain mitä yrittää ja että on selkeä tavoite.
Sulla on mennyt todella hyvin! Ja toivon että menee vastaisuudessakin. Itse luotan elävän ravinnon tehokkuuteen just syövänkin kohdalla kunhan linja on tarpeksi tiukka ilman repsahduksia (kuten sulla). Toivon että jaksat luottaa mahdollisuuksiisi terveeseen ja pitkään elämään. Mistäs tiedämme vaikka istuisit vielä harmaapäisenä muorina keinutuolissa joku päivä. :)
VastaaPoistaKiitos. Kiva aina kuulla, kun joku sanoo uskovansa elävän ravinnon voimaan, sitä kuulee niin harvoin. Skeptisyyttä on hirveän paljon ja toisaalta se on hyväkin, etteivät ihmiset vaihda lääketieteen hoitoja ravintoon. Mutta toisaalta, jos ihminen on jo kaikki hoidot ottanut, tarviiko elävän ravinnon suhteen silloin olla niin kauhean kriittinen, niinkuin monet ovat? Olisi kyllä aivan mahtavaa istua joskus vaikkapa vanhainkodissa!
Poista