sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Sokeri ja syöpä 2

Jos kaipaatte lisää motivaatiota sokerista irti pääsemiseen, niin katsokaa tämä Yuotube-luento. Brian Clement puhuu siinä sokerin vaaroista ja kertoo myös syövän ja sokerin yhteydestä. Tässä tulee aika hyvin selitetyksi se, että hunaja, agavesiirappi, hedelmät, marjat ja jopa punajuuret ovat sokeria siinä missä pöytäsokerikin.

Luennolla kerrotaan myös makeutusaineista ja niiden vaaroista. Nyt sain vahvistusta sille, miksi sain pari kertaa migreenikohtauksen, kun testasin viikon ajan kaupan salaatinkastiketta, joka oli sokeriton, mutta aspartaamilla makeutettu. Nestemäinen stevia on HHI:n mukaan ainoa sallittu makeutusaine.

Luento on julkaistu 18.12.2015. Tämä on aika pitkä. En katsonut sitä, mutta kuuntelin kotitöiden ohessa iPhonella kuulokkeet päässä. Itse sain ainakin taas lisää motivaatiota näihin ruokavaliohommiini. Ajattelin jo bloginkin lopettaa, kun olin niin väsynyt tähän, mutta sitten keksin kuunnella jotain aiheeseen liittyvää samalla kun leivoin kuivurin täyteen kräkkereitä ensi viikoksi. Nyt siellä on samalla myös sokerittomat raakalettuset tulossa. Oli oikein kiva taas kuunnella jotain tällaista. Jos joku jaksaa kuunnella tämän, niin kertokaa mitä ajatuksia herätti.


Brian Clement - Sugar, the kiss of death

1 kommentti:

  1. Anonyymi21.1.16

    Kiitos tästä linkistä. Itselleni ne ainoat suurimmat sokerinlähteet ovat luomuhedelmät ja luomuhunaja (eli ei sentään pahimmasta päästä), mutta haluaisin kuitenkin vähentää sokerin saantiani. Olen makean perään ja maustan smoothieni aina melko runsaalla määrällä hunajaa tai taateleita. Ehkä pitäisi vaan vähitellen vähentää sitä makeuden määrää. Uskon kyllä että makuaisti muuttuu ja pian vähempikin makeus riittää. Ja ehkä ostan kokeeksi niitä steviatippoja jos vaikka oppisin niitä käyttämään.

    VastaaPoista