maanantai 4. tammikuuta 2016

Sokeri ja syöpä

Hesarin nettisivuilla oli tänään juttu sokerista (etenkin fruktoosista) ja siitä, miten se lisäsi rintasyöpäkasvaimia ja etäpesäkkeitä hiirissä juuri tehdyn tutkimuksen mukaan.

Onneksi olen jaksanut olla sokerittomalla dietillä näin kauan ja näin tiukasti. Monet ovat minulle sanoneet, ettei sokerilla ja syövällä ole mitään tekemistä keskenään, mutta taitaapa ollakin.

Sokerittomuus on oikeastaan aika helppoa, kun alkuvaikeuksien yli pääsee ja pitää tiukan linjan. Sokerin kaipuu ikään kuin haihtuu pois ja makuaisti tarkentuu havaitsemaan muitakin makuja ja miedompia makeuksia, kuten esimerkiksi kurkun ja porkkanan makeuden.

Alla linkit juttuihin.

Runsaasti sokeria sisältävä ruokavalio ruokki tulehdusta ja lisäsi rintasyöpäkasvaimia ja etäpesäkkeitä hiirillä.

Sugar diets increases risk for breast cancer tumors and metastasis

Tutkimusartikkelin abstrakti

7 kommenttia:

  1. Miten on sitten stevian laita? Onko se haitallisempaa kuin sokeri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stevia on ainut sallittu makeutusaine HHI-ohjelmassa. Tosin tämä koskee vain steviaa, eikä esim Stevialla makeutettuja limsoja, joissa on muutakin. Eli jos ostaa kotiin pienen pullon steviatippoja, niitä voi käyttää vaikka joka päivä, jos haluaa. Itse käytin alussa Steviaa, mutta en enää, en pidä sen mausta.

      Poista
  2. Anonyymi5.1.16

    Tulit heti mieleen kun kuin Hesarista tuon jutun. Nostan sulle hattua, olet erinomainen esimerkki siitä miten olet ruokavalion ja sokerittomuuden avulla saanut pidettyä syöpäsolut poissa elimistöstäsi. Syöpäsolut taitavat oikein himoita sokeria, muistan isäni valtavan makeanhimon, joka tuntui vain kasvavan sitä tahtia kun syöpä hänen kropassa eteni. Kun elinaikaa koko syövän toteamisesta ei ollut paljoa niin tyydyimme vain toteuttamaan hänen herkkutoiveitaan. Ehkä tämä tutkimus kannustaa hieman itseäkin vähentämään sokerin käyttöä, mutta ei se vähentäminenkään helppoa ole. T. Tiuku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos syöpä on jo kovin levinnyt niin en usko että sokerittomuus vaikuttaa mitenkään. Silloin onkin parasta kuunnella potilaan toiveita että saa mahdollisimman hyvän loppuajan. Uskon että sokerin vähentäminen on vielä vaikeampaa kuin sen totaalinen lopettaminen.

      Poista
    2. Anonyymi7.1.16

      Olen lukenut sellaista, että pitkälle edenneessä loppuvaiheen syövässä elävä ravinto ja kevyt paastoaminen vähentäisivät huomattavissa määrin kipuja ja näin helpottaisivat syöpäpotilaan viimeisiä elinviikkoja/-päiviä. Omassa lähipiirissä on henkilö, joka sairastaa levinnyttä syöpää (häntä hoidetaan parantumattomasti sairaana) ja elävään ravintoon siirtyminen sai hänen olotilansa parantumaan todella merkittävästi. Kivut ovat lievittyneet ja olo on energisempi. Eli tällä tavoin voisi elävästä ravinnosta olla hyötyä kaikille pitkälle edennyttä syöpää sairastaville. Tosin ruokailutottumusten suuri muuttaminen voi olla siinä tilanteessa useimmille liian vaikea asia ja ymmärrän, jos viimeisistä ajoistaan nauttii mieluummin herkkuja syöden.

      Poista
  3. Anonyymi6.1.16

    Itse en ole myöskään ikinä epäillyt sokerin ja syövän yhteyttä, samoin teollisen ja pitkälle prosessoidun ruuan ja syövän yhteyttä. Mitä enemmän ihminen "jalostaa" ja muuttaa luonnon tarjoamaa, sitä haitallisemmaksi se meille muuttuu.

    Kerta sokeriton elämä ei tuota sinulle ongelmia, niin miksi lopettaa. Olet terveyttä vaalivalla tiellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. On harmi että myös hedelmiä on jalostettu paljon sokeripitoimmiksi kuin ne luonnollisesti olisivat.

      Poista