tiistai 17. tammikuuta 2017

Välimerellinen pastavuoka

Olen ollut jo pidemmän aikaa pienessä flunssassa, eikä raakaruoka ole kurkkukivun vuoksi oikein maistunut. Senpä vuoksi olen antanut itselleni luvan syödä nyt enemmän lämmintä vegaaniruokaa vegaanihaasteenkin merkeissä. 

Olen löytänyt uuden helppotekoisen lempparireseptin. Alkuperäisen idean sain Chocochilin pastavuokareseptistä, josta kehittelin gluteenittoman version. Tein vuokaa ensimmäisen kerran GoGreenin Salsa Mediterranean-purkilla, koska minulla ei ollut GoGreenin Chili sin Carnea. Jätin myös pavut pois, koska niitäkään ei ollut. Tuoreen timjamin korvasin Provencen yrtit -mausteseoksella ja kaurakerman kookoskermalla. Täysjyväpastan korvasin luonnollisesti tattaripastalla. Kaikki ainekset alkuperäisestä reseptistä on siis korvattu jollain toisella, mutta idea on sama. 


Tein tämän jälkeen saman vuoan myös alkuperäisellä reseptillä eli Chili sin Carnella ja mustapavuilla, mutta jostain syystä pidän enemmän tämän muunnelman mausta, joten teen sitä jatkossakin. 

Tästä tuli tosi hyvää, ja vaikka pavut jäivät puuttumaan, on tässä silti kivasti proteiinia, koska Salsa Mediterraneniassa on mm. kikherneitä.


Välimerellinen pastavuoka

4 annosta

200 g tattaripennepastaa
2 tlk GoGreen Salsa Mediterranean
2-3 tl Provencen yrttisekoitusta
mustapippuria ja himalajansuolaa maun mukaan
2 dl kookoskermaa (tai yksi kokonainen purkki)
Päälle noin 7 siivua vegaanisia Violifen savujuustoviipaleita

1. Keitä pasta, mutta jätä se hieman raa’aksi.
2. Kaada vesi pois ja sekoita pastan joukkoon Salsa Mediterranean ja mausteet
3. Levitä seos uunivuokaan. Kaada pinnalle kokoosmaito ja asettele juustosiivut päälle.
4. Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
5. Anna vuoan vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Syö tuoreen salaatin (ja itujen) kanssa.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi23.1.17

    Miksi et tee vitamixilla itsellesi kypsennetynvegaaniruoan lisäksi 40 asteeseen lämmitettyjä raakakeittoja.eikö se olisi sekä raakaa että lämmintä?Miten lämpimäksi vitamix lämmittää raakakeiton?Tuleeko siitä ihan samanlämpöstä kuin jos lämmittäisi hellalla? Ajattelen, että pitäisi keksiä keinoja tehdä raakaruoasta enemmän kypsennetyn kaltaista mutta kuitenkin niin että ravintoarvot ja terveellisyys pysyisi yhtä hyvänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jossain vaiheessa teinkin noita keittoja, mutta tuo 40 astetta oli tosi vaikea arvioida. Vitamixilla saa kyllä tehtyä ihan höyryävän kuumia keittoja kun antaa vaan pyöriä riittävän kauan, se on tosin sitten ihan sama (raakaruoan suhteen) tekeekö sen liedellä vai ei. En oikein myöskään keksinyt mitä siihen laittaisi nesteeksi, että tulisi hyvää. Kookosmaito oli ainut mikä toimi, mutta se ei ole raakaa.

      Poista