tiistai 13. lokakuuta 2015

Luomua

Minulta kysyttiin eräässä blogikommentissa, syönkö kasvikset luomuna, ja ajattelin vastata siihen postauksen muodossa, koska vastaus on aika pitkä. 

Tietyt kasvikset syön aina luomuna. Näihin kasviksiin ovat valikoituneet ne, joita syön päivittäin ja jotka sisältäisivät ei-luomuna paljon torjunta-aineita. Luomuna ostan aina varsisellerin ja paprikan. Selleriä käytän joka päivä noin kuusi vartta aamu- ja iltamehuissa. Punaista paprikaa syön joka päivä salaatissa, ja mikäli luomupaprikaa ei ole jääkaapissa, en laita sitä salaattiin lainkaan. 

Selleriä ja paprikaa ostan käytännössä jokaisella kauppareissulla. Onneksi niitä saa luomuna hyvin ainakin Prismoista ja isoimmista Citymarketeista. Näissä kaupoissa on ihan omat luomuosastonsa.
Tomaattia syön muutaman kerran viikossa ja senkin ostan aina luomuna. Tomaattia käytän harvemmin, koska sitä ei ole HHI-dieetissä sallittua syödä muun salaatin joukossa ja koska se on luomuna aika hintavaa. 

Kurkkua ostan jokaisella kauppareissulla ainakin kolme kappaletta. Mehuihin menee vähintään yksi kurkku päivässä ja salaatteihin melkein yksi kurkku lisää. Kurkunkin ostaisin mielellään luomuna, mutta näillä käyttömäärillä se tulisi niin älyttömän kalliiksi, että siinä olen antanut periksi ja ostan vain ihan tavallista suomalaista kurkkua. 

Sitruunoita ostan kerran viikossa ison pussillisen. Näissä en ole niin tarkka, ovatko ne luomua vai eivät, koska ne kuitenkin kuoritaan. Jos käytän sitruunasta myös kuoren, ostan tietysti luomusitruunaa. Avokadoistakaan en ole niin tarkka, koska niissäkin on paksu kuori.

Yrtit ostan välillä luomuna ja välillä ei-luomuna, samoin salaatit. Salaatteja on jotenkin vaikea löytää luomulaatuisina ja käytän niitä vain pari kertaa viikossa. Yleensä teen salaattini ilman salaatinlehtiä, niin että niihin tulee vain kurkkua, paprikaa, oliiveja, ituja, sipulia ja salaatinkastiketta.

Sipulit ostan useimmiten ei-luomuna, koska ne kuitenkin kuoritaan eikä sipuleissa ole muutenkaan paljon torjunta-aineita.Tuoreen kurkuman ostan aina luomuna, koska sitä ei edes myydä ei-luomuna. Inkiväärin ostan luomuna, jos sitä on saatavilla. 

Kaalit ostan yleensä sen mukaan, miltä ne näyttävät. Luomuparsakaalit ovat usein aika huonon näköisiä, jo ruskeita pinnalta, jolloin ostan tavallista parsakaalia. Lehtikaalia saa aika harvoin luomuna, mutta silloin kun saa, ostan luomuna. Olisi kiva, jos kaaleja olisi paremmin ja tuoreempana saatavilla myös luomuna. Porkkanat ostan aina luomuna, koska ne ovat edullisia ja niitä on yleensä hyvin saatavissa.

Kaikki idut, joita syön, ovat aina luomua, koska ostan kuivat pavut, linssit ja tattarit aina luomuna ja idätän ne itse. Siemenet ostan myös aina luomuna. Siemenet pyrin ostamaan muista maista kuin Kiinasta tuotuna, esimerkiksi tattarini on hollantilaista luomutattaria. Muun maalaiset luomusiemenet ovat kalliimpia, mutta mielestäni hintaero kannattaa maksaa. Pähkinöitä en osta luomuna, koska ne ovat niin kalliita muutenkin. 

Kaikesta syömästäni noin puolet on luomua ja puolet ei. Suurin osa luomuruoastani tulee siemenistä, tattarista, linssiniduista, selleristä ja superfood-jauheista.  

Tässä vielä lista siitä, mitkä syön aina luomuna:

-          paprika
-          selleri
-          tomaatti
-          oliivit
-          valmis hapankaali
-          kurkuma
-          mustikka (koska poimin itse)
-          sienet (koska poimin itse)
-          tattari, linssit, pavut
-          kaikki siemenet (auringonkukka, seesam, pellava, chia ym.)
-          teet
-          superfood-jauheet

Myös lapselleni pyrin ostamaan mahdollisimman paljon luomua. Hänelle ostamme aina esimerkiksi luomumaitoa, luomukaurahiutaleita ja luomujauhelihaa.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi13.10.15

    Hei! Kiva tämä postaus, kun kerroit tarkemmin minkä laatuisia ruoka-aineita käytät.
    Kun kerroit käyttäväsi oliiveja niin varmaan tarkoitat ihan tavallisia luomulaatuisia purkkiin säilöttyjä oliiveja? Aiemmassa raakapizzapostauksessa sulla oli pizzassa ananasta, niin oliko sekin ihan tölkkiananasta? Olin ymmärtävinäni että mikään säilötty ei kuulu elävään ravintoon joten oletko tehnyt jonkinlaisia myönnytyksiä tämän suhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tarkoitan ihan säilöttyjä oliiveja. Säilötty ruoka (paitsi hapankaali ja muut hapatetut) ei tosiaan kuulu elävään ravintoon, Kaksi vuotta pidin tiukempaa linjaa elävän ravinnon suhteen, mutta nyt olen tosiaan tehnyt joitain myönnytyksiä. Myönnytyksiä olen tehnyt lähinnä siksi, että saisin evässalaatistani töissä mielenkiintoisempaa, eikä se olisi sellaista tylsää pakkosyömistä. Laitan salaatin joukkoon nykyään noin viisi kivellistä oliivia ja se piristää salaattia kummasta.Jaksottain vaihtelen tuota salaatin piristettä, välillä se on ollut raa'at herkkusienet ja itsetehty pesto, välillä hapankurkku ja välillä pinjansiemenet.

      Poista
  2. Anonyymi13.10.15

    Miksi et syö kaaleja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, unohdin kaalit. Syön kyllä kaaleja. Ne unohtuivat varmaan siksi, kun niissä minulla ei ole mitään tarkkaa linjaa kumpaa valitsen. luomua vai ei. Vaan valitsen yleensä paremman näköisen parsakaalin esimerkiksi. Teen asiasta lisäyksen postaukseen.

      Poista