tiistai 8. joulukuuta 2015

Lämmintä keittoa keittämättä

Tiesitkö, että Vitamixilla voi tehdä höyryävän kuumia keittoja raaoista vihanneksista lämmittämättä niitä missään vaiheessa? Tämä onnistuu antamalla Vitamixin pyöriä tarpeeksi kauan täydellä teholla, esimerkiksi viiden minuutin ajan.

Toki keitto ei ole sitten enää raakaruokaa, vaan ihan tavallista kiehautettua keittoa, mutta se mahdollistaa paitsi nopean valmistumisajan ja vähemmän tiskiä, myös sen, että samaa keittoa voi tehdä koko perheelle, sekä raakaruokailijalle että muille.



Teimme eilen parsakaalikeittoa, niin että minä söin sitä minuutin pyörityksen jälkeen raakana, jonka jälkeen heitimme sekaan kasvisliemikuution makua antamaan ja pyöritimme noin 3 minuuttia lisää, jolloin mieheni sai syödä ihan normaalia sosekeittoa. Pojallekin olisi tietysti tarjottu, mutta hän ei syö oikein mitään kasviksia muutenkaan, niin ei viitsitty parsakaalikeitolla pelotella.
Tässä video-ohje parsakaalikeittoon, jonka mukaisesti teimme keiton.

Harmiksemme meillä ei ollut kikherneitä, joten ei saatu tällä kertaa krutonkeja keiton päälle, mutta ihan hyvää oli ilmankin.

5 kommenttia:

  1. Oho! Vitsi nyt kyllä pistän vakavaan harkintaan tuon vitamixin hankinnan. Oletko ollut muuten tyytyväinen laitteeseen ja mihin käytät sitä eniten?

    VastaaPoista
  2. Olen ollut tosi tyytyväinen. Teen sillä joka päivä jotain, supersmoothieta, keittoa, mantelimaitoa, cashewjuustoa, quackamolea, kräkkeritä, raakalettuja jne. Eniten käytän smoohthien ja mantelimaidon tekoon. Sinne voi laittaa pinon raakoja porkkanoita ja kookosmaitoa ja tulee samettisen pehmeää keittoa. Tuosta on jäänyt tuo linkki uupumaan, lisään sen joskus kun ehdin.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi16.12.15

    Voitko antaa sen pyöriä sen verran että keitto lämpenee vain alle 42-asteiseksi. Silloinhan se on vielä elävää ravintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toki, pitäisi vain olla joku mittari mistä tietäisi milloin se on 42-asteista. Nyt tein siitä haaleaa itselleni.

      Poista
  4. Lisäsin nyt sen videolinkinkin, joka oli aiemmin jäänyt pois.

    VastaaPoista