tiistai 10. toukokuuta 2016

Roots Kitchen ja Zeytuun


Olin viime viikon lomalla ja kävin pari kertaa ulkona syömässä mieheni kanssa. Alkuviikosta käytiin lounaalla Roots Kitchenissä. Otin salaatin ja mieheni otti lämpimän ruoan. Molemmat olivat oikein hyviä. Hauskoja olivat myös ne ”numerokyltit”, jotka saatiin pöytään, kun odoteltiin tilausta. Tai ne eivät siis olleet numerokylttejä, vaan muovielämiä. Oma salaattini oli oikein maukas, mutta ei kauhean täyttävä eikä proteiinipitoinen. Olisi siis ollut hyvä, jos salaattia olisi saanut ottaa lisää, koska jäi vielä vähän nälkä. Annosten pienen koon vuoksi en ole aikeissa mennä lähitulevaisuudessa uudestaan, vaan suosin vegaaniruokapaikoissa nykyään enemmän buffet-tyylisiä paikkoja, joissa saa mahansa varmasti täyteen ja tarpeeksi myös proteiinia hyvän maun lisäksi. 

Roots Kitchen oma gluteeniton & vegaani annos

Roots Kitchen, miehen kasvisannos

Äitienpäivänä käytiin reissusta palatessa kotimatkan varrella Tampereen Zeytuunissa herkuttelemassa mezeillä. Ravintolan hinta-laatu-suhde oli paikallaan ja sunnuntaina lounasajan jälkeen tilatut annokset maksoivat noin 10 euroa. Kaikki mezet maistuivat hyviltä ja olivat sopivan täyttäviä myös. Etenkin hummus jäi mieleeni, koska se oli niin pehmeää ja oikeastaan parhaimman makuista hummusta, jota olen syönyt. Tein kyllä yhden virheen, koska en huomannut sanoa, etten halua annokseen jogurttia ja sitä oli falafelien päällä, eli vegaaniuteni sai nyt pienen särön :).

Zeytuunin mezet



Miehen annoksessa oli mm. punajuurta ja papuja
 
Viime viikolla tuli siis taas kaksi uutta vegaaniravintolaa testattua. Tässä lista vegaaniruokaa tarjoilevista ravintoloista, joissa olen käynyt. 

-          Pure, Turku
-          Eliksiiri, Turku
-          Turun kasvisravintola
-          Kasvisravintola Keidas, Turku
-          Roots Kitchen, Turku
-          Unican Brygge, Turku
-          Taco Nito, Turku
-          Cantina Azteca, Turku
-          Zeytuun, Tampere
-          Silvoplee, Helsinki

Onko teillä suosituksia hyvistä vegaaniravintoloista? Käyn reissuilla silloin tällöin ainakin näissä kaupungeissa, joissa olisi kokeilla uusia ravintoloita: Jyväskylä, Tampere, Helsinki. Viikonloppuna olen menossa Helsinkiin. Missä muualla kannattaisi käydä kuin Silvopleessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti