Näytetään tekstit, joissa on tunniste kräkkeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kräkkeri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kräkkereitä ja "tuorejuustoa"

Koska en syö lainkaan leipää, syön välipaloina (ja nälän yllättäessä) itse tehtyjä raakakräkkereitä. Valmistan niitä vähintään kaksi kertaa viikossa Excalibur-kuivurissa 41 asteessa yön yli kuivattamalla.

Kahta erilaista kräkkeriä ja kahta eri levitettä

Kräkkereihini tulee porkkanaa, valkosipulia, vettä, liotettuja parapähkinöitä, pellavansiemeniä, hampunsiemeniä ja kurpitsansiemeniä sekä Personal blenderillä vastajauhettua jauhoa kuivatetuista tattariniduista, auringonkukansiemenistä ja kokonaisista seesaminsiemenistä. Mausteeksi tulee himalajansuolaa, pippuria, tuoretta rosmariinia, hiukan cayennepippuria, tilliä ja kurkumaa.

Pyöräytän Vitamixissä aluksi porkkanat, veden, parapähkinät, mausteet ja pellavaliman. Siirrän massan taikinakulhoon ja lisään siihen liotetut ja huuhdellut kurpitsansiemenet ja hampunsiemenet kokonaisina. Sitten teen Personal blenderillä sen verran tattarinitu- ja auringonkukansiemenjauhoa, että taikina tuntuu sopivalta. Kräkkeritaikinaa ei onneksi tarvitse alustaa, riittää että sekoittaa vain ainekset hyvin yhteen.

Resepti on jo niin vakiintunut että osaan sen jo ulkoa. Määriä en tiedä enkä ole koskaan mitannut, eikä niillä ole niin väliäkään. Joka kerta leipä on onnistunut. Välillä taikina on ollut löysempää ja välillä paksumpaa, mutta tuntuu, että sillä on merkitystä lähinnä kuivatusajassa.

Pellavaliman ansiosta taikina levittyy helposti kuivurin pelleille. Levitän kräkkeritaikinan ohuelti ensin kestoleivinperin päälle, ja kun se on kuivunut sen verran että kääntäminen onnistuu, käännän taikinan toisinpäin tällä kertaa suoraan verkkoalustalle, jolloin se kuivuu tehokkaammin myös alapuolelta. Kräkkerit voi kääntämisen jälkeen leikata esimerkiksi taikinapyörällä valmiiksi palasiksi tai kuivattaa levynä loppuun asti ja murtaa palaset käsin vasta valmiina (tällöin niistä ei tietysti tule yhtä suoria, mutta eipä sillä niin väliä).

Taikina menossa kuivuriin, päällä unikonsiemeniä

Tuore rosmariini antaa kräkkereille ihanan maun ja kokonaiset kurpitsansiemenet näyttävät kivoilta. Kräkkeri ei silti ole kovin hyvää pelkiltään vaan vaatii jonkin päällisen. Nykyään teen yleensä pari kertaa viikossa paria erilaista tuorejuuston kaltaista cashewpähkinälevitettä jääkaappiin pieniin rasioihin odottamaan. Ravintohiivan ansiosta ne maistuvatkin ihan tuorejuustoilta. Erityisen ihastunut olen savupaprikalla maustettuun versioon.

Pähkinälevitettä yrtein ja savupaprikalla maustettuna

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Leivänpäällisiä

Korianteriquacamole
Teen nykyään kolmea erilaista raakakräkkeriä: rosmariinikräkkeriä, hapankaalikräkkeriä ja oliivikräkkeriä. Voin laittaa näistä ainesosalistat, jos joku haluaa. Määriä minulla ei ole, kun teen vain tuntuman mukaan ja aina on onnistunut. Se on raakaleivonnassa mukavaa, että aineksia ei tarvitse mittailla.
Oliivikräkkeri ei leivänpäällisiä kaipaa, se on ihan hyvää sinällään, mutta rosmariini- ja hapankaalikräkkeri vaativat usein jotain päällistä. Välillä teen päälliseksi korianteriquacamolea. Siihen tulee avokado, jonka muussaan haarukalla lautaselle, puolikas valkosipulin kynsi puristettuna, sitruunamehua sekä tuoretta korianteria pilkottuna. Jos kaipaan tulista päällistä, laitan leivän päälle jalapeno- tai chilisiivuja.

Jalapenoa ja oliivia

Viime viikolla kokeilin vähän uusiakin levitteitä, ja tuli oikein hyviä. Alakuvassa toisen leivän päällä on "feikkitonnikalaa" auringonkukansiemenistä. Kirjoitan feikkitonnikalaohjeen tähän alle. Toisen leivän päällä on itsetehtyä tapenadea. Laitoin siihen ihan vaan liiloja oliiveja ja oliiviöljyä.

Feikkitonnikala

3 dl liotettuja auringinkukansiemeniä
0,5 dl vettä
1/4 dl sitruunamehua
soijakastiketta

Sekoita nämä ainekset tehosekoittimessa tahnaksi. Lisää sitten joukkoon 1 dl pieneksi paloiteltua selleriä ja 0,5 dl pieneksi paloiteltua sipulia.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Rosmariinikräkkerit

Ostin Helsingin reissulla Ekolosta hyvän makuisia rosmariinikräkkereitä. Paketti meni yhdessä illassa. Koska täällä ei ole Ekoloa ja kräkkerit olivat aika suolaisen hintaisia, päätin kokeilla tehdä samanlaisia itse ja onnistuin.


Kräkkereiden reseptihän on aika sama kuin ainesosaluettelokin. Kirjoitan sen nyt tähän vähän niin kuin reseptiksi.


keltainen pellavansiemen (28%)
parapähkinä (28 %)
idätetty tattari
kurpitsansiemen (10 %)
porkkana
kuivattu rosmariini (1,5 %)
valkosipuli (1 %)
merisuola

Ainesosaluettelosta poiketen käytin runsaasti tuoretta rosmariinia ja merisuolan sijaan himalajansuolaa.

Kräkkerit teen yleensä niin, että jauhan ensin pähkinät ja pellavansiemenet Personal blenderin pähkinäterällä jauhoksi. Tämän jälkeen sekoitan muut ainekset ensin Vitamixilla taikinaksi, johon lisään pellavansiemen- ja pähkinäjauheen vasta lopuksi.

Tattarinsiemenet sekoitan taikinaan kokonaisina lusikalla kulhossa, jos Vitamix ei jaksa pyörittää. Tattarit laitan kokonaisina, koska jauhettuna niiden maku jotenkin voimistuu, enkä pidä liiasta tattarin mausta kräkkereissä. En tiedä millä menetelmällä Ekolon kräkkerit on tehty, mutta näistä tuli ihan hyviä näin.


Tässä kokeilin laittaa kaikki aineet suoraan Vitamixiin, onnistui sekin, mutta kone oli kovilla.

Vitamix on muuten tosi hyvä blenderi, mutta raskaita ja kuivia taikinoita se ei jaksa kovin hyvin sekoittaa. Vitamix tarvitsi aina jonkin verran nestettä joukkoon, mutta itse en halua sitä kräkkereihin lisätä. Mitä kuivempi taikina, sitä paremmat leivät tulee.

Monitoimikone olisi kräkkereihin varmaan paras väline, mutta sitä en omista, eikä se mahtuisi kaikkien näiden välineiden sekaan keittiöönkään.

Kuivatin kräkkerit alle 42 asteessa Excaliburissa. En osaa sanoa, montako tuntia meni, ehkä 15.

Leivät kannattaa leikata taikinapyörällä, kun ne ovat olleet jonkin aikaa kuivurissa

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tattarikräkkerit

Vitamixini on niin tehokas, ettei taikinaan tarvi lisätä vettä.

Olen jatkanut 100 % raakaruokailua. Kerran tosin söin höyrytettyä parsakaalia, mutta jos ei sitä oteta lukuun, kaikki muu on ollut raakaa, vegaania, sokeritonta ja gluteenitonta. Viime viikolla tein viisi pellillistä tattarikräkkereitä. Näitä syön joka päivä salaatin tai jonkin levitteen kanssa. Levitteeksi käy esimerkiksi auringonkukansiemenlevite tai quacamole.

Tattarikräkkereihini tulee aina tattarinituja, sipulia, valkosipulia ja mausteita (basilika, cayenne, timjami, kurkuma, himalajansuola). Kasviksista laitan sekaan joitain seuraavista: kesäkurpista, paprika, tomaatti tai aurinkokuivattu tomaatti. Omegoja ja lisäproteiinia saadakseni laitan kräkkereihin pellavan-, chian- tai hampunsiemeniä. Makua ja kaloreita antamaan lisään kourallisen liotettuja pähkinöitä. 

Raakaruokailu on onnistunut hyvin. Suurin huolenaiheeni on tällä hetkellä painon tippuminen. Se on pudonnut vain muutaman kilon, mutta näillä lukemilla se ei saisi pudota enää paljoa. Tällä hetkellä vaaka näyttää 45 kiloa ja toivon, ettei se siitä enää laske. Painoa koitan nostaa pähkinöillä, avokadolla, öljyillä ja riisiproteiinijauheella. Lisäksi aloitan ensi viikolla kuntosalijäsenyyden ja toivon, että painoa tulisi lihasten vahvistamisella lisää.

Tattaritaikina menossa Excaliburiin.

Valmiit kräkkerit

perjantai 11. lokakuuta 2013

Sipsii ja dippii


Tai ainakin vähän niinku... Sipsit on tehty Excalibur-kuivurissa. Niissä on tattarinituja, paprikaa ja sipsimäisiä mausteita kuten cayennea, chiliä ja paprikaa. Tein taikinasta aika vetelän ja laitoin sitä kuivuriin hyvin ohuena kerroksena, joten sain sipseistä sopivan ilmavia.

Dipin "kermaviilin" tein liotetuista auringonkukansiemenistä, vedestä ja tilkasta sitruunamehua. Dippimausteeksi laitoin samoja mausteita kuin sipseihinkin. Dippi ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi hyvää, joten huijasin vähän ja lisäsin hieman ketsuppia. Tämän jälkeen tuntui melkein kuin olisi oikeasti syönyt sipsiä dipillä.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Siemenkräkkerit



Tein tällä viikolla ensimmäistä kertaa kräkkereitä. Tuli oikein hyvän makuisia! Uunissa kuivattamisen sijasta tein kräkkerit Excalibur-kuivurissa.

Siemenkräkkerit

1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl chiaa
1/2 dl pellavansiemeniä
1 rkl psyllium
1 tl suolaa
2 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl oliiviöljyä

Sekoita ensin kuivat aineet kulhossa ja lisää sitten kuuma vesi ja öljy. Sekoita ja anna seistä 5 minuuttia. Jos tekee uunissa niin 175 astetta ja 50 minuuttia.