Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. toukokuuta 2019

Kanaton keitto

Tein niin hyvää tofukeittoa ihan mututuntumalla, että pakko kirjoittaa tänne resepti muistiin vielä kun muistan miten sen tein :)


Ainekset

noin 5 perunaa (keittoon sopivaa)
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1-2 porkkanaa
1 paketti marinoitua Jalotofua
noin 8 tuoretta siitakesientä
tölkillinen kookosmaitoa tai kookoskermaa
2 rkl luomu-kasvisliemijauhetta
currymaustetta
kurkumaa
himalajansuolaa, pippuria
noin 5 kpl kaffirlimen lehtiä
öljyä paistamiseen
koristeeksi korianteria



1. Kuori ja pilko peruna sekä porkkanat.
2. Laita vettä kiehumaan kattilaan.
3. Kuullota pilkottuja sipuleita pannulla.
4. Kun vesi kiehuu ja sipulit ovat valmiita, lisää sipulit keitinveteen. Lisää veteen myös perunat, porkkanat, kasvisliemivalmiste, limelehdet ja currymaustetta sekä kurkumaa. Vettä tulisi olla sen verran, että kasvikset peittyvät, mutta ei liikaa.
5. Paista nyt tofu samalla pannulla, jolla paistoit sipulit. Mausta tofu paistamisen aikana currylla. Tofusta tulee parasta, kun sen kuivaa ensin talouspaperilla.
6. Kun tofu on paistettu, siirrä se pois pannulta ja paista (pilkotut) siitakesienet.
7. Kun peruna alkaa pehmetä lisää keittoon kookosmaito, tofu ja sienet.
8. Keitä vielä hetki ja lisää oman maun mukaan suolaa ja pippuria. Koristele annos korianterilla.

Syöpää ehkäiseviä aineksia tässä keitossa ovat ainakin kurkuma, valkosipuli, sipuli ja siitakesienet. Terveellistä herkkua siis.

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Reishiä nukahtamisen helpottamiseen

Kuukausi sitten sain Hyvinvoinnin tavaratalosta kokeiluun purkillisen reishitabletteja. Olen jo aiemmin kirjoittanut blogiini reishistä; käyttämäni reishi oli tuolloin jauhemuodossa ja siitä tehtiin juomaa kuuman veden kanssa. Pidin tuosta reishijuoman mausta, mutta olen jo vuoden ajan välttänyt migreenin vuoksi lakritsinjuurta, jota tuossa aiemmin käyttämässäni jauheessa oli. Huomasin, että kun join teetä tai jotain muuta juomaa, jossa oli lakritsinjuurta, sain välillä lievää migreenisärkyä ja joskus ihan kunnon migreenikohtauksenkin.

Kokeiluun saamani Mushrooms 4 Life Reishi on lakkakääpää sisältävä ravintolisä, joka on uutettu kuumassa vedessä ja kapseloitu 100 % sienestä valmistettuun kapseliin. Ravintolisän ohjeena oli kaksi kapselia 1-3 kertaa päivässä, mutta käytin niitä 1-2 kapselia kerran päivässä ennen nukkumaan menoa, sillä tavoitteenani oli nimenomaan nukahtaa helpommin ja nopeammin.



Reishi on adaptogeeninen sieni eli se tasapainottaa kehon toimintoja. Reishin sanotaan myös alentavan veren kolesterolipitoisuutta ja vahvistavan immuunipuolustusta. Juuri immuunipuolustuksen vahvistamisen ja muiden syöpää ehkäisevien vaikutusten ansiosta (ks. edellinen reishipostaus) aloin alun perin reishiä käyttämäänkin. Näiden vaikutusta on kuitenkin vaikea testata kuukauden käytöllä, joten ajattelin tällä kokeilujaksolla kokeilla, onko reishillä vaikutusta nukahtamiseen. Reishin ei pitäisi niinkään piristää tai väsyttää, vaan harmonisoida oloa. Se siis lievittää stressiä ja tasapainottaa oloa. Itselleni nukahtaminen on syövän jälkeen ollut hankalampaa kuin aiemmin. En oikein osaa rauhoittua tarpeeksi. Kun pitäisi nukahtaa, stressaan sitä, etten ole tarpeeksi rauhallinen enkä ehkä nukahda koko yönä ja kierre on valmis. Mukaan saattaa tulla myös lievä migreenisärky, joka särkylääkkeistä huolimatta yleensä valvottaa koko yön.

Yleensä minulla on viikossa yksi tai kaksi sellaista yötä, joina en saa lainkaan unta tai joina nukun enintään neljä tuntia. Nyt tämän kuukauden kestäneen reishi-kokeilun aikana minulla on ollut vain yksi huono yö, jolloin nukuin kuitenkin pari tuntia. En tiedä, johtuuko tämä reishistä, plasebovaikutuksesta vai mistä, mutta aioin ostaa noita tabletteja lisää ja katsoa, jatkuuko hyvä onneni vielä. On aivan ihanaa aloittaa jokainen päivä levänneenä ja mennä illalla nukkumaan, pelkäämättä nukahtaako sinä yönä lainkaan.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Metsä



Alkusyksy on lempivuodenaikani. Parasta syksyssä on metsä ja metsän antimet. Tänä syksynä olemme menneet monta kertaa viikossa joko töiden jälkeen tai viikonloppuna metsään koko perheen voimin. Lapsi, joka ei jaksa kävellä päiväkodista kotiin, kävelee metsässä reippaasti useita kilometrejä ja etsii innoissaan sieniä. 

Pakastin on jo ihan täynnä mustikoita, joten onneksi mustikka-aika alkaa olla ohi. Nyt ollaan kerätty kantarelleja, suppilovahveroita ja herkkutatteja. Oli hienoa nähdä, kun ruoan suhteen melko nirso poikani söi eilen ison annoksen herkkutattirisottoa itse löytämästään sienestä tehtynä.





Luin jostain, että lyhytkin oleilu metsässä parantaa immuunipuolustusta ja vähentää stressiä. Ainakin stressin vähenemisen olen huomannut itse. Syöpäkontrolli on taas tulossa ja alan jo pelätä tuloksia ihan eri tavalla kuin vaikka muutama viikko sitten. Elämä on nykyään kontrollista toiseen elämistä. Kontrollit ovat minulla puolen vuoden välein. Mitä pidempi aika seuraavaan kontrolliin on, sitä vapaammin voi hengittää ja kaikki tuntuu olevan ihan hyvin. Kun kontrolli lähenee, alkaa ahdistaa ja kaikenlaiset kivut hyökkäävät päälle. Metsäreissu palauttaa mielen aina rauhallisemmalle tasolle ja huomaa, että on elossa ainakin nyt, tällä hetkellä. Terveenä. 




Mustikka-tattari-raakapuuro

maanantai 29. elokuuta 2016

Nuudelisalaatti

Kikhernenuudelit olivat itselleni uusi tuttavuus, kun törmäsin niihin Punnitse ja säästä -liikkeessä. Näissä on ainesosina vain kikhernejauhoa, vettä ja curry-mausteseosta. Proteiinipitoisuus on 21,6 g / 100 g. 

 
 
Tein niistä nuudelisalaattia, jota otin töihin evääksi. Nuudelin joukkoon tein spiraalileikkurilla kurkku- ja porkkananuudelia, jotta sain salaattiin lisää raakoja aineksia.


Nuudelisalaatti

kikhernenuudeleita
porkkana
puolikas kurkku
kikherneitä
kevätsipulia
herkkusieniä
(vihreitä papuja)
himalajansuola
pippuri
persiljaa päälle

Kastike
sambal oelek
soijakastike
oliiviöljy
omenaviinietikka


Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Paahda kikherneet kuivalla pannulla. Paista sen jälkeen sienet samalla pannulla, mutta lisää pannulle ensin oliiviöljyä ja sienten päälle himalajansuolaa ja pippuria. Spiralisoi kurkku ja porkkana spiraalileikkurilla nuudelimaisiksi. Pilko kevätsipuli. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Sekoita kaikki salaatin ainekset ja kastike sekaisin suuressa kulhossa ja anna maustua jonkin aikaa. Päälle voit ripotella yrttejä, esimerkiksi korianteria tai persiljaa. 

lauantai 23. tammikuuta 2016

Lion’s Mane eli siiliorakas



Tässä tulee viimeinen blogiyhteistyöjuttu. Four Sigma Foodsin (nykyään Four Sigmatic) instant Lion’s Mane -jauhe vaikuttaa ennen kaikkea aivoihin. Sen on tutkimuksissa todettu parantavan muistia, lisäävän luovuutta ja auttavan keskittymisessä.

Lion’s Manea on käytetty pitkään Japanissa ja Kiinassa lääkinnällisenä sienenä, mm. parantamaan aivotoimintaa, parantamaan immuniteettia, tasoittamaan verensokeria, nopeuttamaan haavojen paranemista, edistämään ruoansulatusta ja lievittämään tulehduksia. Japanissa Lion’s Mane on nimeltään Yamabushitake.

Tällä tuotteella ei siis ole juurikaan tekemistä syövän parantamisessa, mutta aion ottaa näitä jauhepusseja töihin mukaan ja seuraavan kerran, kun en osaa keskittyä lukemaani tai osaa muodostaa siitä järkevää tekstiä, otan teen sijasta tätä sienijuomaa. Näitä hetkiä on useampi viikossa, joten sienijuomalle varmasti löytyy käyttöä. Voin sitten myöhemmin raportoida, oliko juomasta mitään apua näissä tilanteissa.

Olen maistanut juomaa vasta kerran, koska olen keskittynyt enemmän reishiin ja chagaan. Jauhepussit ovat olleet kotona, ja kotona ei onneksi tarvitse niin paljon muistia ja keskittymistä kuin työssä, joten ne ovat jääneet tähän asti yhtä lukuun ottamatta käyttämättä.

Siiliorakkaan lisäksi Instant-pusseissa on minttua, tähtianista ja steviaa. Maku on aika samantapainen kuin muissakin FSF-pusseissa ja juon tätäkin mieluiten mantelimaidon kanssa.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Chaga eli pakurikääpä



Four sigma Foodsin Instant Chaga on tuplauutettua pakurikääpää annospusseissa. Chaga on minulle kaikista tutuin Four Sigma Foodsin jauheista. Pakuria olen käyttänyt jo parin vuoden ajan teenä ja tippoina. Pelkkä pakurijauhe kuuman veden kanssa on aika kitkerää, joten sen juominen on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Sen sijaan FSF:n pakurijauhe maistuu ihan hyvältä pelkän veden kanssa, koska siinä on mukana myös muita makuaineita, kuten minttua ja ruusunmarjaa. Lisäksi joukossa on Siperian Ginsengiä, jota pidetään myös immuniteettia vahvistavana yrttiä.

Pakurikääpä on lehtipuissa esiintyvä lahottajasieni.  Yleisimmin se kasvaa hies- ja rauduskoivuissa. Pakuria pidetään elimistön adaptogeeninä sekä voimakkaana antioksidanttina ja immuunipuolustuksen vahvistajana. Pakurin adaptogeenisuus tarkoittaa sitä, että se auttaa kehoa mukautumaan sille aiheutuneisiin haastaviin olosuhteisiin. 

Pakuria on käytetty luonnonlääkinnässä noin 1600-luvulta lähtien esimerkiksi Venäjällä ja Baltian maissa. Venäjällä ja Amerikassa pakurikääpää kutsutaan nimellä Chaga. Sota-ajan Suomessa juotiin pakurista tehtyä Tikka-teetä kahvin korvikkeena. Pakurissa onkin samantapainen kitkerä maku kuin makeuttamattomassa kahvissa.


Jossain lähteissä sanotaan pakurin auttavan myös syövän hoidoissa, mutta koska mitään ihmiskokeita syövän ja pakurin yhteydestä ei ole tehty, en ota tähän asiaan kantaa sen enempää. Jossain tutkimuksissa on siis todettu, että pakuri tappaa syöpäsoluja koeputkessa, mutta niin tekee tuhat muutakin ainetta. Jossain tutkimuksessa esimerkiksi banaani tappoi syöpäsoluja koeputkessa. Käytänkin pakuria vain siksi, että se vahvistaa immuunipuolustusta, ja sitä kautta yritän vaikuttaa sen avulla syövän häätämiseenkin (mikäli sitä ylipäätään elimistössäni enää on hitustakaan). Ja tietytsti näin flunssakautena olisi plussaa häätää muutama pöpökin samalla.

torstai 7. tammikuuta 2016

Cordyceps eli kiinanloisikka


Pääsin mukaan pienimuotoiseen blogiyhteistyöhön Four Sigma Foodsin kanssa. Four Sigma Foods valmistaa erilaisia Instant -sienijauheita lääkinnällisistä sienistä ja pääsen kirjoittelemaan kolmesta tuotteesta juttua blogiini. Aiemmin olenkin jo tutustunut Reishiin, mutta nyt kokeilen muitakin sienivalmisteita, jotka ovat minulle vieraampia. Tällä kertaa vuorossa on Cordyceps, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. 

Instant Cordyceps -pussi sisältää kiinanloisikkaa, ruusunmarjaa, lakritsinjuurta, ginsengiä, steviaa ja minttua. Pikkupussin sisällön voi suoraan sekoittaa kuumaan veteen (tai kahviin tai teehen) tai vaikka smoothien joukkoon. Jauheen voi sekoittaa sekä kuumaan että kylmään nesteeseen tai miksei vaikka itsetehdyn raakasuklaan joukkoon. 

Itse sekoitan puoli pussia Cordyceps-jauhetta puoleen kuppiin kuumaa vettä ja kaadan päälle itsetehtyä vaniljalla maustettua mantelimaitoa. Joskus lisään joukkoon myös kanelia ja kurkumaa, jolla saa juomaan kivan värin ja lisää immuuniboostausta. Käytän yleensä vain puoli pussia kerralla, jotta jauhetta riittää pitempään eikä maku ole liian vahva. 


Cordyceps ei ole stimulantti, vaan adaptogeeni, joten se auttaa kehoa tuottamaan ja ylläpitämään tasaista ja pitkäkestoista energiatasoa. Cordycepsiä suositellaan etenkin urheilijoille suorituksen maksimointiin ja palautumiseen. Cordycepsin sanotaan antavan energiaa urheilusuorituksiin ja toisaalta taas nopeuttavan palautumista poistamalla treenin aikana syntyneitä kuona-aineita ja pieniä lihastulehduksia. Cordyceps nostaa myös hapenottokykyä, joten sitä suositellaan astmaatikoille ja muista hengitysteiden vaikeuksista kärsiville. 

Itse olen kokeillut Cordycepsiä vasta muutaman kerran, mutta koen saavani siitä jonkinlaista energiaa, tai oikeastaan olen vähemmän väsynyt. Jaksan paremmin tehdä esimerkiksi kotitöitä tai raakaruokavalmisteluja enkä yhtä helposti lysähdä sohvan pohjalle. Voi olla, että tämä on vain plasebovaikutusta, mutta kuten sanoin saadessani akupunktiota migreeniini, niin on ihan sama, mikä se vaikutusmekanismi loppujen lopuksi on, kunhan se toimii.

Suomeksi cordyceps sinensis on kiinanloisikka. Se kasvaa Tiibetin ja Nepalin vuoristoissa, ja sitä on käytetty rohdossienenä kiinalaisessa lääketieteessä jo 1080-luvulta lähtien etenkin maksan, keuhkojen, energiatason ja vastustuskyvyn parantamisessa. 

Four Sigma Foods -sivuilla kerrotaan myös Cordycepsin käytöstä syövän tukihoitona näin: ”Like most medicinal mushrooms, cordyceps is also believed to possess anti-bacterial, anti-viral and anti-cancer properties. It has seen increasing use in cancer treatments, as an adjunct to chemotherapy, radiation therapy and other conventional and traditional methods.”