tiistai 7. huhtikuuta 2020

Nopea vegaaninen ja gluteeniton arjen herkkuruoka

Tämä on nopea ja hyvänmakuinen ruoka, jonka ehtii saada valmiiksi kiireisessä arjessakin. Tätä ei tarvitse paistaa tai laittaa uuniin, joten se valmistuu jo ennen kuin nälkä ehtii kasvaa.


Keksin tämän vietnamilaisten kesärullien pohjalta (resepti on edellisen postauksen linkkikokoelmassa), eikä minulla ole sille nimeä. Tämä on vähän kuin kesärullat ilman sitä aikaavievää näpertelyä, ja kastiketta tulee mukaan kerrankin kunnolla. Kastike onkin tässä se juttu, joka pitää nälän loitolla, joten sitä saa olla runsaasti.



Ainekset

riisinuudelia
avokado

Maapähkinäkastike:
1 dl maapähkinävoita (sokeriton)
0,5 dl kookosmaitoa
2 rkl limetin tai sitruunan mehua
3 rkl soijakastiketta (tamarisoijaa, niin tulee gluteeniton)
1 tl inkivääritahnaa
2 valkosiplin kynttä pilkottuna
valkosipulia hienonnettuna
1 tl chilijauhetta

Sekoita ensin kastikkeen ainekset keskenään kulhossa ja laita kulho peitettynä jääkaappin.
Keitä vedenkeittimessä vettä. Laita riisinuudelit syvälle lautaselle, kaada vesi päälle ja laita tavallinen lautanen kanneksi. Kaada kuuma vesi pois kolmen minuutin kuluttua.
Pilko avokado lautaselle ja lisää jääkapista otettu kastike päälle.
Ripottele päälle chilisuolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti