tiistai 14. huhtikuuta 2015

Chiavanukasta

Olen kokeillut monenlaisia chiavanukkaita, mutta koska en käytä sokeria missään muodossa, niistä on tullut yleensä aika karvaan makuisia, varsinkin jos niissä on raakakaakaota mukana. Välillä olen vain liottanut chiansiemeniä vaniljalla maustetussa mantelimaidossa, jolloin olen saanut sokeritonta vaniljavanukasta.

Nyt keksin kuitenkin sattumalta hyvän makuisen, helppotekoisen, superterveellisen ja proteiinirikkaan chiavanukkaan. Tein ensin sheikkerissa proteiinijuoman, johon tuli iso mitallinen Sun Warrior vaniljan makuista raakariisiproteiinijauhetta ja lisäksi mitallinen pari postausta aiemmin esittelemääni suklaanmakuista Green superfood-jauhetta. Mittasin tätä proteiinijuomaa kulhoon 4 desilitraa ja päälle 4 ruokalusikallista chiansiemeniä. Sitten jätin ne puoleksi tunniksi huoneenlämpöön turpoamaan, sekoitin ja laitoin jääkaappiin. Tuloksena oli aivan ihanaa suklaavanukasta, ainakin tällaiselle, joka ei sokeria käytä. Koristelin vanukkaan vielä erikoisherkuillani pekaanipähkinöillä. Vanukas ei kaivannut Steviaa eikä muutakaan makeutusta, koska jauheet itsessään ovat sopiva makeita.



Chiasuklaavanukas, se superterveellinen versio

4 dl vettä
1 mitallinen Sun Warrior raakariisiproteiinijauhetta
1 mitallinen Green superfood suklaanmakuista jauhetta
4 rkl chiansiemeniä

Tee jauheista ja vedestä ensin proteiinijuoma. Sekoita siihen chiansiemenet ja anna turvota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti