torstai 12. toukokuuta 2016

Verikoetuloksia


Minulla oli eilen työterveystarkastus, johon kuuluivat seuraavat verikokeet. Katsoin nämä tulokset tänään netistä ja ilmeisesti ne ovat ihan hyvät, ainakin viitearvojen sisällä. Laitan nyt nämä tänne blogiinkin esimerkiksi siitä, että näinkin tiukalla ruokavaliolla voi elää terveesti ja saada kaiken tarvittavan, kuten nyt esimerkiksi sitä rautaa. Verikoe oli keskellä päivää ja olin syönyt aamiaisen normaalisti, joten luvut eivät ole paastoarvoja, eikä paastoa kokeissa edellytettykään. 

Ensi sunnuntaina leikkauksesta on kulunut tasan 3 vuotta. Muistan, kun onkologini sanoi vuosi sitten, että nimenomaan triplanegatiivisen syövän kohdalla uusimisriskin kannalta on tosi hyvä, jos pääsen kolmeen vuoteen saakka terveenä. Tässä sitä kohta ollaan. En oikein osaa sanoa vielä, mitä ajattelen. Toki menee vielä 2 vuotta kontrolleja puolen vuoden välein, ennen kuin on mahdollista saada ns. ”terveen paperit”. Mutta tuntuuhan se ihan hienolta, että nyt olen päässyt tähän kolmen vuoden rajapyykkiin asti, kun joskus se tuntui vielä niin kovin kaukaiselta ja saavuttamattomalta. 

Tutkimus
Tulos
Viiteväli
P-Glukoosi
5.3mmol/l

B-Hemoglobiini
139 g/l
117-155
B-Hemoglobiini, keskimassa
31 pg
27-33
E-Punasolujen kokojakauma
14,4 %
<15 %
B-Leukosyytit (valkosolut)
6,7 E9/l
3,4-8,2
P-Kolesteroli
3,8 mmol/l
<5
P-Kolesteroli HDL
1,47 mmol/l
>1.2
P-Kolesteroli LDL
1,9 mmol/l
<3
P-Triglyseridit
0,9 mmol/l
<2

7 kommenttia:

  1. Anonyymi19.5.16

    Hei, löysin tämän sinun blogisi muutama päivä sitten, ompas ihana löytö!
    Oma ruokavalioni on tällä hetkellä vegaaninen ja gluteeniton. Lähiaikoina olen alkanut kovasti kiinnostumaan raakaravinnosta/elävästä raakaravinnosta.
    Osaisitkohan kertoa mitä eroa näillä kahdella siis on?
    Oletko koskaan tehnyt "ruokakaapin sisältö"-tyylistä postausta? Eli mitä kaikkea ruokakaapeista kotoasi löytyy. Olisi todella mielenkiintoista jos sellaisen tekisit, ellet ole jo tehnyt. :)
    Kiitos tästä blogista, jään mielenkiinnolla seuraamaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta kommenteista! Olen kirjoittanut raakaravinnon ja elävän ravinnon eroista postauksen blogiin mutta en pysty sitä nyt puhelimella linkkaamaan. Suurin ero on mielestäni siinä että elävä ravinto perustuu enemmän kaikkeen elävään/vielä kasvavaan, kuten versot ja idut. Ruoanvalmistuksessa käytetään liottamista, hapattamista ym. Raakaravinto on ehkä laajempi käsite joka pitää sisällään kaikkea raakana syötävää vegaaniruokaa eikä valmistustavoilla ole niin paljon merkitystä kuin elävässä ravinnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä postausideasta! Kirjoitan siitä seuraavaksi.

      Poista
  3. Tässä vielä se linkki siihen postaukseen nyt kun pääsin koneelle http://taistelutahto.blogspot.fi/2015/03/elavan-ravinnon-ja-raakaruoan-erot.html

    VastaaPoista
  4. Anonyymi21.5.16

    Kiitos linkistä! Tuli mieleen että tuossa ruokakaapin-sisältö postauksessa voisi ehkäpä kertoa vähäsen myös keittiökoneista tms. mitä sinulla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kerron, teen ensi viikolla ko. postauksen, alkuviikosta.

      Poista
  5. Tein nyt ruokakaapin sisältö -postauksen. Keittiökoneista teen myöhemmin.

    VastaaPoista