keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Reishiä nukahtamisen helpottamiseen

Kuukausi sitten sain Hyvinvoinnin tavaratalosta kokeiluun purkillisen reishitabletteja. Olen jo aiemmin kirjoittanut blogiini reishistä; käyttämäni reishi oli tuolloin jauhemuodossa ja siitä tehtiin juomaa kuuman veden kanssa. Pidin tuosta reishijuoman mausta, mutta olen jo vuoden ajan välttänyt migreenin vuoksi lakritsinjuurta, jota tuossa aiemmin käyttämässäni jauheessa oli. Huomasin, että kun join teetä tai jotain muuta juomaa, jossa oli lakritsinjuurta, sain välillä lievää migreenisärkyä ja joskus ihan kunnon migreenikohtauksenkin.

Kokeiluun saamani Mushrooms 4 Life Reishi on lakkakääpää sisältävä ravintolisä, joka on uutettu kuumassa vedessä ja kapseloitu 100 % sienestä valmistettuun kapseliin. Ravintolisän ohjeena oli kaksi kapselia 1-3 kertaa päivässä, mutta käytin niitä 1-2 kapselia kerran päivässä ennen nukkumaan menoa, sillä tavoitteenani oli nimenomaan nukahtaa helpommin ja nopeammin.



Reishi on adaptogeeninen sieni eli se tasapainottaa kehon toimintoja. Reishin sanotaan myös alentavan veren kolesterolipitoisuutta ja vahvistavan immuunipuolustusta. Juuri immuunipuolustuksen vahvistamisen ja muiden syöpää ehkäisevien vaikutusten ansiosta (ks. edellinen reishipostaus) aloin alun perin reishiä käyttämäänkin. Näiden vaikutusta on kuitenkin vaikea testata kuukauden käytöllä, joten ajattelin tällä kokeilujaksolla kokeilla, onko reishillä vaikutusta nukahtamiseen. Reishin ei pitäisi niinkään piristää tai väsyttää, vaan harmonisoida oloa. Se siis lievittää stressiä ja tasapainottaa oloa. Itselleni nukahtaminen on syövän jälkeen ollut hankalampaa kuin aiemmin. En oikein osaa rauhoittua tarpeeksi. Kun pitäisi nukahtaa, stressaan sitä, etten ole tarpeeksi rauhallinen enkä ehkä nukahda koko yönä ja kierre on valmis. Mukaan saattaa tulla myös lievä migreenisärky, joka särkylääkkeistä huolimatta yleensä valvottaa koko yön.

Yleensä minulla on viikossa yksi tai kaksi sellaista yötä, joina en saa lainkaan unta tai joina nukun enintään neljä tuntia. Nyt tämän kuukauden kestäneen reishi-kokeilun aikana minulla on ollut vain yksi huono yö, jolloin nukuin kuitenkin pari tuntia. En tiedä, johtuuko tämä reishistä, plasebovaikutuksesta vai mistä, mutta aioin ostaa noita tabletteja lisää ja katsoa, jatkuuko hyvä onneni vielä. On aivan ihanaa aloittaa jokainen päivä levänneenä ja mennä illalla nukkumaan, pelkäämättä nukahtaako sinä yönä lainkaan.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi11.1.19

    Hei, oletko lukenut paaston vaikutuksesta syöpään?
    Suosittelen tutustumaan aiheeseen.
    Tässä linkki saksalaiseen ohjelmaan jossa vähän avataan aihetta: https://www.youtube.com/watch?v=D2cMoNSDPTw

    Tässä toinen:
    https://www.youtube.com/watch?v=f6rSuJ2YheQ
    syöpä ja sokeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen lukenut jotain ja katsonut jonkin dokumentinkin aiheesta. Kiitos linkeistä, tutustun niihin jossain vaiheessa.

      Poista
  2. Tervehdys! Tiedän kokemuksesta, miten kurjaa on kamppailla unettomuuden kanssa. Voit kokeilla reishin lisäksi melatoniinia ja ashwagandhaa. Kannattaa satsata itseensä ja käydä esim. Kerran kuussa kehohoidossa (shiatsu, vyöhyketerapia tai kraniosakraalihoito), joka rentouttaa. Lisäksi voi opetella stressinpurkutekniikan, jota voi käyttää arjessaan, esim. EFT tai TRE-tärinäterapia. Meditaatio on hyödyllistä pitkällä tähtäimellä, kun sinnikkäästi harjoittaa. Kaikkea hyvää sulle! Tykkään kovasti blogistasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Meditaatiota yritän tehdä kerran päivässä Welzen-appsin avulla, nyt on jo 20 päivän streak siinä :) ja nukun aika hyvin nykyään.

      Poista