torstai 22. toukokuuta 2014

Kesäruokaa

Kesällä on ihanaa olla raakaruoalla. Ei edes tee mieli mitään lämmintä tai raskasta. Salaatit, vihannekset ja yrtit ovat ihanan raikkaita.

Tämän päivän yllättäjä oli työpaikkalounas. Olen yliopistolla töissä ja syön aina pelkän salaatin. Pitkin talvea ja alkukevättä salaatit ovat painottuneet lähinnä raasteisiin tai esimerkiksi makaronipohjaisiin salaatteihin (mitä en voi syödä), joten valikoima on ollut aika vähäistä. Yleensä lautasellani on ollut kaaliraastetta, kurkkua ja salaattia. Tänään tarjolla oli kuitenkin ihanaa paprikasalaattia, jossa oli joukossa raakoja herkkusieniä! Ihanaa, kun kesän myötä työpaikkaruokailuunkin saa uusia makuja ja raikasta vaihtelua. Sienet olivat tosi ravitsevia ja jaksoin päivän paremmin kuin pelkällä raasteella.


Työpaikkasalaatti, pavut eivät ole raakaa, mutta söin ne silti.

Miten te muut raakaruokailijat olette hoitaneet työpaikkaruokailun?

Itse olen niin laiska, etten jaksa tehdä eväitä mukaan, joten on kiva että salaattilautasen saa hieman halvemmalla kuin lämpimän ruoan. Ja olen kyllä tyytyväinen siihen valmiiseen kaaliraasteeseenkin. On kiva päästä raakaruokailijana valmiiseen pöytään, kun kaikki pitää muuten aina tehdä alusta asti. Ennen söin aika usein valmisruokia tai puolivalmisteita, niin nyt on ollut vähän enemmän hommaa, kun ruoanlaitto pitää aloittaa liottamisesta ja idättämisestä lähtien. Joskus olisi vaan kiva töistä tullessa ottaa pala ruisleipää juustosiivulla salaattiainesten pilkkomisen sijaan.

Kiitos kommenteista, joita laitoitte edelliseen postaukseen. Kirjoitan kaikista ehdottamistanne aiheista, kunhan ehdin. Ensimmäiseksi ajattelin kirjoittaa ruokavaliojutuista.

Aurinkoista päivää kaikille! Ihanaa kun on vihdoin kesä! Viime kesä meni minulta sytostaattien takia ihan ohi, niin nyt aion ottaa tästä kesästä kaiken irti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti