torstai 27. elokuuta 2015

Leivänpäällisiä

Vegaaneilla on joskus ongelmana keksiä hyviä leivänpäällisiä ja raakaruokailijoilla hyviä kräkkerinpäällisiä. Raakoina kräkkerinpäällisinä käytän pestoa, guacamolea ja itse tehtyjä siemen- tai pähkinälevitteitä. Muita raakoja kräkkerinpäällisiä ovat mm. raakatahini ja raaka pähkinävoi (joista en pidä).

Olen tällä hetkellä kyllästynyt raakoihin leivänpäällisiin ja siirtynyt niissä vegaanimpaan suuntaan. Leipänä on edelleen raaka ja terveellinen kräkkeri, mutta leivänpäällisissä olen hieman joustanut.

Favatahna

Lista lempileivänpäällisistäni tulee tässä:

-       Tartex-yrttitahna
-       mantelivoi (paahdettu)
-       hummus
-       favatahna
-       munakoisolevite

Tartex-tahnaa saa ainakin isoista marketeista, kuten lähiprismastani. Mantelivoita ostan vegekaupoista, mutta olen ajatellut kokeilla tehdä sitä jossain vaiheessa itse, koska varsinkin Ruohonjuuressa luomulaatuinen mantelivoi on aika hintavaa (varsinkin siihen nähden, että syön sen niin nopeasti).

Hummuksesta olen postannut aiemminkin ja munakoisolevitepurkin kuva löytyy tästä postauksesta. Favatahnaa tein ensimmäisen kerran viime viikolla, ja siitä tuli nyt uusin suosikkini.


Onko vinkkejä muista hyvistä leivänpäällisistä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti