lauantai 28. marraskuuta 2015

Ruokavaliomuutos - mitä söin ennen?


Mietin tässä juuri, että olen aika suuren muutoksen tehnyt kahden vuoden takaisesta ruokavaliostani. Silloin olin kaikkiruokainen ”kaikkea kohtuudella” -tyyppi ja koin huonoa omaatuntoa vain, jos olin syönyt tyyliin kokonaisen sipsipussin tai suklaalevyn kerralla. 

Kokonaan kasvisruokaa söin ehkä kerran viikossa, muuten söin joka päivä edes toisella aterialla lihaa, kalaa tai kanaa. Useimmiten kanaa. Aamiaiseksi söin leipää ja juustoa tai kaupan sokeroituja jogurtteja ja kaupan mysliä (jossa siinäkin hirveästi sokeria). Salaattia otin aina työpaikkaruokalassa sellaisen pikkulautasellisen, koska enempää ei saanut edes ottaa. Muuten lounaani koostui perunasta, riisistä ja sitten siitä kanasta/lihasta/kalasta ja kastikkeesta. 

Kotona tein kanakastikkeita, makaronilaatikkoa, lihapullia ja perunamuusia, uunilohta ja sen sellaista tavallista kotiruokaa. Vihannekset olivat lähinnä pakastepussista tai aterian kylkeen leikattua kurkkua ja tomaattia. Nyt tuo kaikki tuntuu kauhean kaukaiselta ja tuntuu vaikealta ajatella, että olen tosissaan joskus syönyt noin.

Noin pari kertaa kuussa kävin lisäksi Hesessä tai kebab-ravintolassa herkuttelemassa pikaruoalla. Karkkia söin pari-kolme viikossa, sipsiä ehkä kerran kuussa. Mistään ei kuitenkaan omatunto soimannut, olinhan kuitenkin normaalipainoinen tai vähän allekin. Kuvittelin siis, että ruokavalio on jotenkin yhteydessä lähinnä painoon, ja kun paino pysyy hyvänä, ei herkuttelu silloin tällöin haittaa.

Juomina join kahvia, vettä ja välillä myös Pepsimaxia. Maitoa en ole koskaan välittänyt juoda enkä piimää. Silti söin juustoa leivän päällä, jogurttia ja laitoin kermaa ruokiin. Pidin maitotuotteita, kananmunia, kanaa ja kalaa ihan terveellisinä ruokina. 

Kasvikset ostin lähes aina tavallisina, en luomuna. Selleriä en muista ostaneeni koskaan ennen sairastumistani, enkä myöskään tuoretta kurkumaa. Tuoretta inkivääriä käytin ainoastaan kanakastikkeisiin. Nykyään minulla menee viikossa vähintään 3 pakettia selleriä ja kokonainen inkivääri mehuihin. Tuoreita sitruunoitakin ostin harvoin ja lähinnä leivontaan, nyt sitruunoita menee noin 6 viikossa. Hevi-osastolta ostin aiemmin lähinnä kurkkua, tomaattia, paprikaa, porkkanaa ja salaattia. 

Papuja ja linssejä söin erittäin harvoin enkä ollut koskaan aiemmin itse idättänyt. Versojakin olin syönyt vain ravintolassa pihvin koristeena. Nyt olen oppinut ihan uuden tavan ajatella ruoasta ja valmistaa sitä. Paluu vanhaan tuntuisi erittäin vaikealta, jopa mahdottomalta, enkä sitä edes haluaisin.


Miten teidän ruokavaliomuutokset ovat tapahtuneet? 
Tuntuuko paluu vanhoihin tapoihin mahdottomalta?

p.s. Jos joku tietää, miten tuon ärsyttävän välin otsikon alta saa pois, niin kertokoon minulle.

2 kommenttia:

  1. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko ruokavalio muuttanut vointiasi johonkin suuntaan -tunnetko voivasi paremmin kuin aiemmin? Voi olla että olet joskus kirjoittanut siitä mutta en muista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestä. Tunnen voivani paljon paremmin. Suurin muutos on se, että jokaviikkoinen migreenini on kokonaan loppunut. Ennen tuntui, että migreeni oli tyyliin aina joko päällä tai tuloillaan ja kaikkea sai varoa, ettei se alkanut. Nyt voin sanoa lähes parantuneeni migreenistä. Toinen ero on se, että ei tule niin sokeritasapainojen heilahteluja, joita ennen tuli aika helposti. Lisäksi jaksan jotenkin paremmin kuin ennen, en ehkä näin marraskuussa, mutta muina aikoina :)

      Poista